Skip to main content
Koulunkäynninohjaajien sijaisuudet - Rovaniemen kaupunki

Rovaniemen kaupungin koulutuspalvelut hakee sijaisia perusopetuksen koulunkäynninohjaajien lyhytaikaisten poissaolojen ajalle. Sijaisuuksien kesto vaihtelee yhdestä päivästä muutamaan viikkoon. Sijaisuuksia on tarjolla koulujen lukuvuoden ajan.

Rovaniemen kaupungilla on 24 perusopetusta antavaa koulua. Perusopetus on yleissivistävää koulutusta, ja sillä on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus tuottaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden.

Koulunkäynninohjaaja työskentelee yhteistyössä opettajien kanssa. Hänen tehtävänään on oppilaiden oppimisen ohjaaminen ja toimintakyvyn tukeminen.

Kelpoisuusvaatimuksena on ensisijaisesti koulunkäynninohjaajan sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinto tai erityisammattitutkinto tai muu soveltuva ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto. Sijaisrekisteriin voivat hakea myös opiskelijat ja muut henkilöt, joilla on riittävä tehtävän edellyttämä koulutus ja taito.

Sijaisilta edellytämme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä oma-aloitteista työotetta. Lisäksi edellytämme vähintään 18 vuoden ikää ja riittävää suomen kielen taitoa. Arvostamme aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä sekä oppilas- ja hyvinvointilähtöistä työotetta.

Sijaisrekisteriin ilmoittaudutaan täyttämällä sähköinen hakemus osoitteessa www.kuntarekry.fi. Sijaisuuksien tarjoaminen edellyttää, että hakija huolehtii yhteystietojensa ja käytettävyyttä koskevien tietojensa ajantasaisuudesta. Muistathan päivittää hakemustasi tarvittaessa.

Otamme yhteyttä työnhakijaan haastatteluajan sopimiseksi. Haastattelun yhteydessä tarkistamme henkilöllisyyden, työ- ja tutkintotodistukset sekä mahdolliset muut todistukset. Haastattelussa soveltuvat henkilöt kirjataan sijaisrekrytointijärjestelmään hyväksytyiksi sijaishakijoiksi.

Lisätietoja

http://www.rovaniemi.fi

Yhteystietomme

Koulujen rehtorit ja koulunjohtajat.

Tietoa organisaatiosta

Rovaniemen kaupunki on luotettava työnantaja, joka ymmärtää työntekijöiden hyvinvoinnin merkityksen sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteet. Kaupungin palveluksessa on noin 2000 eri alojen ammattilaista ja asiantuntijaa. Iso organisaatio antaa hyvät mahdollisuudet kehittyä ja kokeilla erilaisia urapolkuja. Rovaniemen tasokkaissa oppilaitoksissa voit myös kouluttautua työn ohessa ja pitää osaamisesi ajan tasalla.

Rovaniemi on noin 64 000 asukkaan luovasti lappilainen ja aidosti kansainvälinen, monipuolisten palveluiden voimakkaasti kehittyvä keskus. Kaupungin vireä kulttuurielämä, hyvät harrastusmahdollisuudet ja lähellä oleva luonto tarjoavat loistavat mahdollisuudet palautua työpäivästä.

Sijainti
Metsäruusuntie 18
96400 Rovaniemi

Tutustu työnantajaan
Jätä sijaishakemus
Suggested jobs
Quick links
Popular regions Show all
Popular cities Show all
Popular profession categories Show all
Popular professions Show all
Footer
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekry - Find jobs in Finland

For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

Open cookie settings

You can also find us here:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry is produced by Grade Solutions.