Sulkavan yhtenäiskoulu ja lukio hakee määräaikaista matemaattisten aineiden pt.tuntiopettajaa lukuvuodeksi 2024-2025
Sulkavan yhtenäiskouluun ja lukioon haetaan matemaattisten aineiden päätoimista tuntiopettajaa ajalle 1.8.2024-31.7.2025. Yhtenäiskoulun 7-9-luokilla ja lukiossa on yhteensä noin 90 oppilasta. Opetusta on sekä yläluokilla että lukiossa. Muiden opetettavien aineiden pätevyys katsotaan eduksi.
Haemme aktiivista, yhteistyökykyistä ja koulun kehittämisestä kiinnostunutta opettajaa. Arvostamme innostunutta asennetta verkostoitumiseen ja sen edistämiseen koko koulun tasolla.
Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi. Palkka ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaisesti.
Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Noudatamme valinnassa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Hakuaika päättyy 23.5.2024 klo 16.00. Saatamme haastatella päteviä hakijoita jo hakuaikana, muuten haastattelut pidetään viikolla 22.
Sulkavan kunta on savuton työpaikka.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/lukion-ja-perusopetuksen-ma-fy-ke-pt.tuntiopettaja-lv.2024-2025-sul-01-13-24/
- Sulkavan yhtenäiskoulu
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- SUL-01-13-24
- 1.8.2024-31.7.2025
- OVTES
- 9.5.2024 15:30 - 23.5.2024 16:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritEtelä-SavoSulkavaKunta
Yhtenäiskoulun ja lukion rehtori Marttiina Sihvola, marttiina.sihvola@sulkava.fi, +358444175370
Sulkava on elinvoimainen ja innovatiivinen kunta upean luonnon keskellä Saimaan rannalla. Sijaitsemme Etelä-Savossa Mikkelin ja Savonlinnan välissä. Sulkava panostaa koulutukseen ja kasvatukseen, josta huippuesimerkkinä on yrittäjyyslukio. Sulkavan kunta on kuuluisa soutupitäjä, ja tarjoaa monipuoliset liikunnalliset olosuhteet. Sulkavan kunnassa työntekijöillä on viihtyisä työyhteisö, joka antaa mahdollisuuden kehittyä työssään. Sulkavan kunta on savuton työpaikka.
Sijainti
Koulutie 8
58700 Sulkava
Muut tehtävään liittyvät tiedot