![Perusopetuksen päätoiminen tuntiopettaja - Kurikan kaupunki](/site/assets/files/86929/kurikan_kaupunki_kuntarekry_pieni.800x0.jpg)
Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan tehtävä
Kurikan kaupungin sivistystoimessa on haettavana 2.8.2024 klo 12.00 mennessä perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan tehtävä ajalle 1.8.2024-31.7.2025.
Sijoituspaikka on Kurikan yhteiskoulu. Opetettavana aineena on tekninen käsityö 16 vkt, jotka sisältävät perusopetustunteja 7-luokkalaisille sekä monipuolisia valinnaiskäsitöitä 8. - 9. -luokkalaisille. Lisäksi mahdollisuus tehdä halutessa sijaisuuksia.
Edellytämme aineenopettajan kelpoisuutta. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös muu koulutus otetaan huomioon
Kurikan yhteiskoulussa opiskelee n. 336 oppilasta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää monipuolista alan osaamista niin opetuksen kuin sen suunnittelun osalta, kehittävää ja opetussuunnitelmapohjaista työskentelyotetta, digitaalisten työtapojen ja välineiden hallintaa, vahvoja vuorovaikutustaitoja sekä itsenäistä työotetta.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset skannattuna. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Kelpoisuus tulee ilmoittaa selkeästi myös vapaamuotoisessa hakemuksessa. Hakea voi myös kirjallisesti, jolloin hakemukset liitteineen lähetetään opetuspäällikölle osoitettuna osoitteeseen Kurikan kaupunki, koulutoimi, PL 500, 61301 Kurikka. Hakemuksia ei palauteta.
Virassa on neljän kuukauden koeaika. Valitun tulee esittää lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluttua vaalipäätöksen tiedoksisaannista.
Hakuaikaa on jatkettu 2.8.2024 klo 12.00 saakka.
Lisätietoja
http://www.kurikka.fi
https://www.youtube.com/watch?v=iCrZ21OQIq4&list=PLze0uGpU7RNVYWK8cHSI8uo0V7DnoxOf4&index=4
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/perusopetuksen-paatoiminen-tuntiopettaja-kur-02-47-24/
- Kurikan kaupunki, Sivistystoimi, Opetustoimi
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- KUR-02-47-24
- 1.8.2023
- OVTES
- 3.7.2024 11:21 - 2.8.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritEtelä-PohjanmaaKurikkaKunta
Lisätiedustelut: rehtori Tuula Pukkala, puh. 046 851 1992
Kurikka tarjoaa asukkailleen monipuoliset ja laadukkaat palvelut kaikkiin elämänvaiheisiin. Kaupungissa on vahva yrittäjäperinne, ja suurimpia toimialoja ovat maatalous sekä metalli- ja huonekaluteollisuus. Kurikka on pinta-alaltaan Etelä-Pohjanmaan suurin ja väkiluvultaan (n. 20 000) maakunnan toiseksi suurin kaupunki. Katso lisää: www.kurikka.fi, Facebook ja Instagram: Kurikan kaupunki
Sijainti
Keskuspuistikko 23
61300 Kurikka