Skip to main content
Soveltavan liikunnan ohjaaja - Keuruun kaupunki

Soveltavan liikunnan ohjaaja suunnittelee ja ohjaa erityisryhmien liikuntapalveluja. Tehtävä vaatii hyviä ohjaus-, yhteistyö- ja sosiaalisia taitoja. Soveltavan liikunnan ohjaaja toimii kolmen kunnan alueella, Keuruun (50%), Multian (25%)ja Petäjäveden (25%). Ryhmien ohjauspäiviä on neljä ja yksi hallinto- ja suunnittelupäivä.
Työssä tarvitaan kykyä kohdata erilaisia ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan, hyviä vuorovaikutustaitoja, joustoa, oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja moniammatillista verkostotyön osaamista. Työssä tarvitaan myös hyviä tietoja palvelujärjestelmästä ja lainsäädännöstä sekä raportointitaitoja. Työ on liikkuvaa ja tehtävän hoitaminen edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta. Sisältää tarvittaessa myös ilta- ja viikonlopputyötä.
Työ on ajalla 1.9.2024 -31.1. 2025 tai sopimuksen mukaan. Työtehtävä on sijaisuus. Työssä noudatetaan 2 kk koeaikaa


Palkkaus on KVTES:n mukainen. Työaika 38,25h/vko.

Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisen järjestelmän kautta 19.5. klo 23.59 mennessä (www.kuntarekry.fi). Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisessa työhaastattelussa.

Jos Sinulla ei ole mahdollisuutta sähköiseen hakemukseen, voit lähettää paperisen hakemuksen os. Keuruun liikuntapalvelut, Multiantie 5, 42700 Keuruu, kuoreen tunnus Soveltavan liikunnan ohjaaja

Lisätietoja

http://www.keuruunvapaa-aika.fi

Yhteystietomme

Vapaa-aikapäällikkö Heli Peltola p. 040-8272753 heli.peltola@keuruu.fi

Tietoa organisaatiosta

Keuruun Kaupunki

Sijainti
Multiantie 5
42700 Keuruu

  • Keuruun kaupunki - Tobacco-free workplace
  • Keuruun kaupunki - UNICEF Child Friendly City
  • Keuruun kaupunki - Most active workplace in Finland
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
    Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.