Skip to main content
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Hansaksen päiväkoti - Sipoon kunta

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Hansaksen päiväkoti

Onko varhaiskasvatus sinulle sydämen asia?
Haluatko olla mukana kehittämässä pedagogiikkaa lämminhenkisessä ja välittävässä kunnassa?

Tule meille töihin!

Etsimme nyt joukkoomme

LASTENHOITAJAA 1.8.2024- 31.7.2025 väliselle ajalle Hansaksen päiväkotiin 1-3 vuotiaiden ryhmään.

Kolmiryhmäinen päiväkotimme sijaitsee rauhallisella pientaloalueella lähellä luontoa, viihtyisissä ja toimivissa tiloissa. Pihamme on suuri, ja houkuttelee monipuoliseen toimintaan.

Etsimme innokasta ja tiimityöskentelystä kiinnostunutta varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Tehtäviisi kuuluvat päiväkotiryhmän erilaiset hoito- ja kasvatustehtävät. Osallistut lasten varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä muun henkilökunnan kanssa.

Sipoon varhaiskasvatuksessa kehittämistyö on joustavaa, pitkäjänteistä ja kokonaisvaltaista, ja siinä painottuu leikkiin ja liikkumiseen innostava toimintakulttuuri. Vahvuuksiamme ovat luonnonläheisyys ja kaksikielisyys. Panostamme henkilökunnan ja johtajuuden osaamiseen ja hyvinvointiin sekä lasta arvostavaan työtapaan.

Käy katsomassa kuvia toiminnastamme: https://www.instagram.com/hansaksenpaivakoti/?hl=fi ja lukemassa Hannelandian postaus https://www.facebook.com/Hannelandia/posts/2822654498057289.

Arvostamme aikaisempaa alan työkokemusta ja positiivista asennetta. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on vähintään varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus, kuitenkin huomioiden 74 § ja 75 § voimaantulon ja siirtymäsäännökset. Kelpoisuusehdot täyttävän hakijan puuttuessa, huomioimme myös alaa opiskelevat tai soveltuvaa työkokemusta omaavat hakijat.

Palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa. Tehtäväkohtainen palkka on 2441,74 e/kk + mahdolliset lisät. Valitun henkilön on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen

Hakemukset pyydetään jättämään 9.5.2024 klo 16 mennessä ohessa olevan linkin kautta tai osoitteessa www.sipoo.fi/rekry. Jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä.

Lisätietoja

https://www.sipoo.fi/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/
https://www.facebook.com/Sipoon-Varhaiskasvatus-Småbarnspedagogik-i-Sibbo-1674097542854481/

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin johtaja Ritva Lindwall ritva.lindwall@sipoo.fi tai 040 627 6743

Tietoa organisaatiosta

Sipoossa on erinomaiset mahdollisuudet työhön ja asumiseen. Voimakkaasti kasvava Sipoo tarjoaa henkilöstölleen mielenkiintoisen ja monipuolisen työympäristön. Panostamme toimiviin työtapoihin, laadukkaisiin palveluihin sekä kuntalaisten ja koko henkilöstön osallistamiseen ja hyvinvointiin. Sipoon kunnan palveluksessa työskentelee noin 900 henkilöä. Tule sinäkin meille töihin!

Sijainti
Hansaksentie 3
01150 Söderkulla

  • Sipoon kunta - Tobacco-free workplace
  • Sipoon kunta - The Responsible Summer Job -campaign
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
    Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.