Skip to main content
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Varhaiskasvatuksen opettaja

Varhaiskasvatuksen opettaja toimii kasvattajatiimissä vastaten varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen pedagogiikan kehittämisestä ja toteuttamisesta sekä arvioinnista. Tehtävässä edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä positiivista ja ammatillista työotetta sekä vahvaa pedagogista osaamista. Odotamme innostusta ja sitoutumista työhön sekä kehittävää asennetta mm. lapsen ja hänen perheensä osallisuuden lisäämisessä.

Arvostamme kokemusta, kiinnostusta ja osaamista eri ikäisten lasten pedagogiikan kehittämisestä ja pienryhmätoiminnasta. Lisäksi arvostamme kiinnostusta luontotoimintaa kohtaan. Odotamme, että valitulla henkilöllä on näkemystä ja osaamista varhaiskasvatuksen, esiopetuksen sekä esi - ja alkuopetuksen välisestä yhteistyöstä ja kiinnostusta kehittää toimintaa yhdessä muiden kanssa. Esiopetus pätevyyden laskemme eduksi.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on varhaiskasvatuslain 540/2018 26§:n mukaan vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla. Lisäksi kelpoisuusehdot täyttävät varhaiskasvatuslain 540/2018 75§ henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen mukaiset hakijat.

Ennen tehtävän vastaanottamista tulee työntekijän esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Toimessa on kuuden kuukauden koeaika.

Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkistetaan mahdollisessa haastattelutilaisuudessa.

Hakemukset tulee jättää 30.06.2024 klo 15:00 mennessä Kuntarekryn sähköisen verkkopalvelun kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi.

Lisätietoja

http://www.palkane.fi
http://www.palkane.fi

Yhteystietomme

Juha Forsman, varhaiskasvatusjohtaja juha.forsman@palkane.fi p. 0400 830 221
Jari markkinen, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö jari.markkinen@palkane.fi p. 040 775 7031

Tietoa organisaatiosta

Pälkäne on vireä n. 6 400 asukkaan maaseutukunta valtatie 12 varrella, Tampereelta vain 35 kilometriä Lahteen päin. Pälkäneellä yhdistyvät elinvoimaiset kylät, turvallinen ja puhdas asuinympäristö, ihmisläheiset palvelut sekä monimuotoinen yrittäjyys. Pälkäneellä työskentelet avoimessa ja vuorovaikutuksellisessa työympäristössä. Pälkäneen kunta on savuton työnantaja.

Sijainti
Keskustie 1
36600 Pälkäne

  • Pälkäneen kunta - Tobacco-free workplace
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
    Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.