Skip to main content
Erityisluokanopettaja - Nokian kaupunki

Nokian kaupungissa Alhoniityn koulussa julistetaan haettavaksi erityisluokanopettajan viransijaisuus ajalle 5.8.2024-31.5.2025.

Etsimme kokoaikaisen erityisopetuksen (KEO) luokkaamme oppilaslähtöistä ja työstään innostunutta erityisluokanopettajaa. Luokallasi on ensi syksynä kahdeksan erityisen tuen oppilasta vuosiluokilta 2-4 ja apunasi kaksi koulunkäynnin ohjaajaa. Oppilailla voi olla joitakin yksilöllistettyjä oppiaineita tai he etenevät painoalueittain. Diagnooseina voi olla esim. vaikea-asteinen kielellinen erityisvaikeus, monimuotoiset kehityshäiriöt tai autismin kirjon pulmat. Toivomme hakijalta kokemusta erityisoppilaiden yksilöllisestä opettamisesta. Viran opetusvelvollisuus on 22h.

Muodollisesti pätevien hakijoiden puuttuessa voimme huomioida muuten työhön soveltuvat hakijat.

Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaisesti.

Virkaan valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ja pätevyyden osoittavat kelpoisuustodistukset viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Yhteystietomme

rehtori Terhi Lehto
p. 050 3956246, etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi

Tietoa organisaatiosta

Nokian kaupungilla työskentelee noin 1300 eri alojen ammattilaista. Kasvava ja dynaaminen kaupunki tarjoaa mielenkiintoisia työtehtäviä, joissa on mahdollista vaikuttaa, olla osa kehittyvää kaupunkia ja tehdä maailmasta hieman parempi paikka.
Meillä työssä viihdytään ja voidaan hyvin: jopa neljä viidestä työntekijästä olisi valmis suosittelemaan ystävälleen Nokian kaupunkia työnantajana. Kaupunki panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin ja tarjoaa monipuolisia työsuhde-etuja.
Meillä työstä syntyy iloa - niin työntekijälle kuin koko yhteisölle

Sijainti
Nokitie 3
37130 Nokia

  • Nokian kaupunki - UNICEF en barnvänlig kommun
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Lahtis Esbo Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.