Matemaattisten aineiden tuntiopettajaa haetaan Tähtikunnan kouluun, hakuaikaa jatkettu
Matemaattisten aineiden tuntiopettaja
Sodankylän kunnan perusopetuksessa julistetaan haettavaksi määräajalle 1.8.2024-31.7.2025 voimassa oleva matemaattisten aineiden tuntiopettajan virka Tähtikunnan koulussa.
Tähtikunnan koulu on n. 650 oppilaan yhtenäiskoulu, jonka yläluokilla on noin 230 oppilasta ja koulussa henkilökuntaa noin 80. Koulussa on erityisopetuksen pienryhmä.
Aloitimme elokuussa 2022 koulunkäynnin uudessa Sodankylän monitoimikeskuksessa.
Tehtävään sisältyy matematiikan, kemian ja fysiikan opetusta yläkoulussa sekä mahdollisesti myös lukiossa.
Hakijalta edellytetään vahvaa ammatillista osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja, kehitysmyönteisyyttä sekä hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista osaamista. Lisäksi edellytetään tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön hallintaa.
Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukainen kelpoisuus. Alkuperäiset kelpoisuustodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta.
Valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 4 kk:n koeaikaa.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.
Sodankylän kunta käyttää sähköistä rekrytointijärjestelmää, joten hakemus tulee tehdä Kuntarekry-palvelun kautta.
Työnantaja tarjoaa käyttöösi myös E-passiedut sekä työsuhdepyöräedun.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/matemaattisten-aineiden-tuntiopettaja-600029/
- Sodankylän kunta, Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- 600029
- 1.8.2024
- OVTES
- 15.5.2024 11:30 - 29.5.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritLappiSodankyläKunta
Rehtori Ari Arvola 040 175 7990
vt. apulaisrehtori Jake Suopanki 040 148 4665
Sodankylä sijaitsee keskellä Lappia hyvien liikenneyhteyksien varrella. Alle tunnin ajomatkan päässä sijaitsee Pyhätunturin, Luoston ja Kommatin laskettelukeskukset sekä useita retkeilyreittejä ja vaellusmahdollisuuksia. Taajamassa on tarjolla lukuisia liikunta- ja kulttuuriharrastuksia. Kunnassa sijaitsevat laajat valtionmaat, joet ja tekoaltaat antavat hyvät edellytykset metsästys- ja kalastusharrastuksiin. Moottorikelkkareittejä löytyy alueelta runsaasti.
Sijainti
Unarintie 33
99600 Sodankylä