Skip to main content
test
Perusopetuksen opettajien sijaisuudet - Jyväskylän kaupunki

OPETUSALAN AMMATTILAINEN - tule meille töihin!

Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa tarvitaan kesken lukuvuoden sijaisia opetusalan tehtäviin eri mittaisiin sijaisuuksiin. Sijaisille on tarvetta luokanopetuksessa, erityisopetuksessa, erityisluokanopetuksessa ja aineenopetuksessa.

Meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa. Perusopetukseemme kuuluu lähes 40 koulua. Tule työskentelemään noin tuhannen opettajan osaavaan ja ammattitaitoiseen yhteisöön!

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuus tehtävään määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Hakijan tulee esittää itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Sijaisrekisteriin voivat ilmoittautua myös opettajaksi opiskelevat tai muuten sijaisuuksista kiinnostuneet, jolloin palkkaaminen arvioidaan tapauskohtaisesti tehtävästä ja sijaisuuden pituudesta riippuen.

Sijaiseksi haetaan jättämällä hakemus opettajien sijaisrekisteriin. Hakijan tulee huolehtia yhteys- ja muiden tietojen ajan tasalla pitämisestä. Hakulomakkeelle tulee liittää opettajan kelpoisuuden osoittavat todistukset. Huom! Liitteessä tulee näkyä suoritettu tutkinto sekä kelpoisuuden osoittavat opinnot (esim. pedagogiset opinnot 60 op, monialaiset opinnot 60 op, aineenopetuksen kelpoisuudet 60 op). Mikäli hakijalla ei ole opettajan kelpoisuutta, tulee hakemukselle liittää muu tutkintotodistus. Huolehdithan tarvittaessa salassa pidettävien tietojen peittämisestä.

Hakijoihin ollaan yhteydessä tarvittaessa, emme haastattele sijaisrekisteriin ilmoittautuneita.

Pidempiä sijaisia haetaan myös erillisinä hakuina, joten seuraathan Jyväskylän kaupungin avoimia työpaikkoja. Avoinna olevia tehtäviä voit seurata seuraavilla sivustoilla: kuntarekry.fi, jyvaskyla.fi, te-palvelut.fi.

Jäämme odottamaan hakemustasi!

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Yhteystietomme

rekrytointi@jyvaskyla.fi

Tietoa organisaatiosta

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on yli 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.

Sijainti
40100 Jyväskylä

  • Jyväskylän kaupunki - Tobacco-free workplace
  • Jyväskylän kaupunki - UNICEF Child Friendly City
  • Tutustu työnantajaan
    Jätä sijaishakemus
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
    Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.