Etsimme varhaiskasvatuksen avustajan sijaista ajalle 6.8.2024-31.5.2025 Kaustisen kunnan varhaiskasvatuksen palvelukseen Keski-Pohjanmaan sydämeen!
Kaustisen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat päiväkotihoito (Pajalan päiväkoti) ja perhepäivähoito (8 pph) sekä esiopetus ja sitä täydentävä varhaiskasvatus (3 yksikköä).
Varhaiskasvatuksen avustajan tehtävänä on lasten avustaminen päiväkodin arjessa lapsen/lasten itsenäistä selviytymistä ja sosiaalista kanssakäymistä edistäen. Lapsi voi tarvita yksilöllistä ohjausta esimerkiksi pukemisessa, ruokailussa, ulkoilussa ja kaverisuhteissa. Varhaiskasvatuksen avustaja osallistuu lapsen tuen toteutukseen, suunnitteluun ja arviointiin moniammatillisesti. Avustaja toimii tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan myös muissa avustamisen tehtävissä varhaiskasvatuksen opettajan johdolla koko lapsiryhmässä.
Varhaiskasvatuksen avustajan sijaisuus on määräaikainen ajalla 6.8.2024-31.5.2025. Edellytyksenä työtehtävälle on soveltuva kasvatus-, sosiaalialan tai muu vastaava koulutus (varhaiskasvatuslaki 540/2018, 28 §, asetus 753/2018 3 § ja 4 §), sekä kokemus lasten yksilöllisestä ohjaamisesta tai erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa työskentelystä. Eduksi katsotaan perehtyneisyys vaihtoehtoisiin kommunikointitapoihin.
Arvostamme alan kokemusta sekä joustavaa, sensitiivistä, pedagogista ja ammatillista otetta työhön. Lisäksi toivomme oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Ratkaisukeskeisestä ajattelutavasta, toisia arvostavasta lähestymistavasta sekä positiivisesta työotteesta on ehdottomasti hyötyä.
Valituksi tullut sitoutuu työskentelemään tarvittaessa myös muissa Kaustisen kunnan varhaiskasvatusyksiköissä.
Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määritellään KVTES:n mukaan. Valinta on ehdollinen, kunnes tehtävään valittu on esittänyt lain (504/2002) edellyttämän rikosrekisteriotteen 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.
Haastattelussa tulee esittää alkuperäiset opinto- ja työtodistukset.
Tehtävään haetaan ensisijaisesti Kuntarekryn kautta sähköisellä hakulomakkeella.
Tule Kaustiselle - katsele, kuuntele ja koe!
Kaustisen kunta on savuton työpaikka.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-avustaja-601652/
- Kaustisen kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 601652
- 6.8.2024-31.5.2025
- KVTES
- 6.5.2024 14:32 - 20.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätKeski-PohjanmaaKaustinenKunta
Päiväkodin johtaja Emmi Huntus, puh. 040 843 5673, emmi.huntus(at)kaustinen.fi
Sijainti
Meerbuschintie 2
69600 Kaustinen