Skip to main content
Varhaiskasvatuksen sosionomi - Siikalatvan kunta

Sudenrohkea Siikalatvan kunta Suomen keskipisteessä hakee varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa 1.8.2024.

Siikalatvan kunnassa toimii neljä päiväkotia eri puolilla kuntaa. Työtehtävä sijoittuu alkuvaiheessa Suopeikon päiväkotiin, mutta vuosittain sijoittuminen ratkaistaan lapsimäärien ja suunnitellun henkilöstörakenteen pohjalta. Siikalatvalla panostetaan varhaiskasvatuksen luotettavuuteen, toimivuuteen ja kehittymiskykyyn. Tule Siikalatvalle kasvattamaan tulevaisuuden ihmeentekijöitä tarjoamalla luovaa ja laadukasta pedagogiikkaa. Huomioimme myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat.

Varhaiskasvatuksen sosionomi vastaa lapsiryhmän hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden toteutumisesta sekä monialaisesta verkostoyhteistyöstä lapsen ja perheen hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Varhaiskasvatuksen sosionomi työskentelee lapsiryhmässä varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan työparina sekä osallistuu moniammatillisen tiimin pedagogiseen työskentelyyn. Varhaiskasvatuksen sosionomi vastaa lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisestä ja ohjauksesta.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, aktiivista työotetta ja joustoja arjen tilanteissa. Toivomme sinulta myönteistä asennetta ja vastuullisuutta sekä varhaiskasvatussuunnitelman mukaista lapsilähtöistä toimintatapaa.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisterinote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksestä.

Siikalatvan kunta on savuton kunta.

Lisätietoja

http://www.siikalatva.fi

Yhteystietomme

Lisätietoja antavat
Eila Arffman p. 044 5118 647 ja Vuokko Vinberg p 044 5118 226

Tietoa organisaatiosta

Siikalatvan kunta on vireä kunta Pohjois-Pohjanmaalla. Sen sijainti on nelostien molemmin puolin. Neljässä kylätaajamassa tarjotaan varhaiskasvatusta lähipalveluna päiväkodeissa ja kahdella kylällä on myös perhepäivähoitoa. Kunnalle on määritelty arvot, jotka ovat yhteen hiileen, oppimisen ilo, hullut ideat ja teot ratkaisee. Ennakkoluulottomasti haluamme kehittää varhaiskasvatusta näiden arvojen mukaisesti.

Sijainti
Pulkkilantie 4
92600 Pulkkila

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Suggested jobs
Quick links
Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
Footer
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekry - Find jobs in Finland

For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

Open cookie settings

You can also find us here:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry is produced by Grade Solutions.