Skip to main content
Infrapalveluiden johtaja - Nokian kaupunki

Haemme Nokian kaupungin infrapalveluiden johtoon aktiivista kehittäjää ja vahvaa osaajaa.

Kasvavassa ja uudistuvassa kaupungissa kädenjälkesi näkyy ja vastuullinen työsi vaikuttaa konkreettisesti. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn edistämisen parissa.

Infrapalveluiden johtajana vastaat toimialasi johtamisesta ja kehittämisestä sekä infrapalveluiden vastuulle kuuluvien investointien toteutuksesta, kaupungin katu- ja viheralueiden sekä ulkoliikuntapaikkojen rakentamisesta ja rakennuttamisesta sekä kunnossapidosta. Huolehdit tulosalueesi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.

Kuulut kaupunkikehityspalveluiden johtoryhmään ja osallistut työssäsi aktiivisesti myös Tampereen kaupunkiseudun kuntien yhteistyöhön.

Nokian kaupungin infrapalveluissa työskentelee 58 vakituista henkilöä ja vuosittain näiden lisäksi noin 30 kausi- ja kesätyöntekijää. Tulosalueen investointibudjetti on vuositasolla noin 10 milj. € ja käyttötalouden toimintakulut noin 8,5 milj. €.

Viran kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, hyvä toimialan tuntemus sekä käytännössä osoitettu kokemus johtamisesta ja esihenkilötyöstä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja, suunnitelmallisuutta ja organisointikykyä sekä ratkaisukeskeistä ajattelutapaa ja johtamisotetta. Arvostamme kokemusta muutosjohtamisesta ja katsomme hakijalle eduksi kokemuksen kunnallishallinnosta ja päätösten valmistelusta.

Viran palkkaus määräytyy KVTES:in mukaisesti. Voit esittää myös oman palkkatoivomuksesi.

Virantäytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä Terveystalon työterveyden todistus terveydentilastaan.

Hakemukset ansioluetteloineen tulee jättää 27.5.2024 klo 15.00 mennessä sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Lisätietoja

http://www.nokiankaupunki.fi

Yhteystietomme

Kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen, puh. 040 133 4780

Tietoa organisaatiosta

Nokia on kasvava, yli 35 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla. Nokian kaupungilla työskentelee noin 1300 eri alojen ammattilaista. Kaupunki tarjoaa mielenkiintoisia työtehtäviä, joissa on mahdollista vaikuttaa ja kehittää kuntalaisille tarjottavia palveluita.

Meillä töissä viihdytään ja voidaan hyvin: jopa neljä viidestä työntekijästä olisi valmiita suosittelemaan ystävälleen Nokian kaupunkia työnantajana. Kaupunki panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin ja tarjoaa monipuolisia työsuhde-etuja.

Sijainti
Harjukatu 21
37100 Nokia

  • Nokian kaupunki - UNICEF en barnvänlig kommun
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Lahtis Esbo Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.