Me luomme Rautavaaralla luonnollisen hyvää elämää tuomalla yhteen luonnon mahdollisuudet ja hyvän elämän edellytykset - Olemme luonnollisen hyvän elämän edelläkävijöitä.
Haemme Rautavaaran yhtenäiskouluun ja lukioon
PERUSKOULUN JA LUKION LIIKUNNAN JA TERVEYSTIEDON LEHTORIA
Kyseessä on vakituinen virkasuhde 1.8.2024 alkaen.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset liitetään työhakemukseen. Tehtävään valittavan tulee olla kelpoinen opettamaan liikuntaa ja terveystietoa sekä peruskoulussa että lukiossa.
Rautavaaran yhtenäiskoulu ja lukio ovat noin 160 oppilaan ja 30 työntekijän kokonaisuus. Koulukeskuksella toimii perusopetuksen ja lukion lisäksi myös esikoulu. Etsimme avoinna olevaan tehtävään oppilaslähtöistä ammattilaista ja hyvää työkaveria joukkoomme. Edellytämme valittavalta henkilöltä hyviä yhteistyötaitoja, ratkaisukeskeisyyttä, rauhallista ja ymmärtävää kasvatusotetta sekä kokonaisvaltaista otetta oppilaisiin, luokkaan ja luokkatyöskentelyyn.
Toivomme sinun olevan kehittymishaluinen sekä halukas kehittämään koulun käytäntöjä yhdessä muun opetushenkilöstön kanssa opetussuunnitelman hengessä. Tehtävä edellyttää hyvää ammattitaitoa liikunnan ja terveystiedon opetuksessa. Odotamme sinulta hyvää perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelman hallintaa.
Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus ja palvelussuhteen edot ovat Kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaiset (hinnoittelutunnus 40304005).
Virkaa haetaan 10.6.2024 klo 16 mennessä Kuntarekryn kautta. Haastattelut pidetään 18.6.2024.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/liikunnan-ja-terveystiedon-lehtori-perusopetus-ja-lukio-601522/
- Rautavaaran kunta, Hyvinvointipalvelut, Sivistystoimi, Yhtenäiskoulu
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 601522
- 1.8.2024
- OVTES
- 8.5.2024 17:00 - 10.6.2024 16:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritPohjois-SavoRautavaaraKunta
Rehtori Marianne Korkalainen
marianne.korkalainen@rautavaara.fi
Apulaisrehtori Silja Kavilo
silja.kavilo@rautavaara.fi
Meillä täällä Rautavaaralla on onnellisia ihmisiä luonnon kauneuden keskellä. Kaikki palvelut ovat lähekkäin kunnan ydintaajamassa eikä täällä ole ruuhkaa. Olemme pieni ja vireä noin 1500 asukkaan kunta Itä-Suomessa, Pohjois-Savon maakunnan koillisosassa, Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajalla. Naapurikuntiamme ovat Kuopio, Nurmes, Juuka, Lapinlahti, Sonkajärvi ja Sotkamo. Kunnassamme työskentelee noin 150 työntekijää erilaisissa työ- ja virkatehtävissä ja etsimme aika ajoin uusia osaajia kehittyvään joukkoomme.
Sijainti
Koulutie 9 A
73900 Rautavaara
Muut tehtävään liittyvät tiedot