Määräaikainen luokanopettajan virka 1.8.2024 – 31.7.2025
Pyhännän kunnassa on haettavana määräaikaisesti ajalle 1.8.2024 - 31.7.2025 täytettävä luokanopettajan virka Pyhännän koululla.
Hakuaikaa jatketaan 31.5.2024 saakka siten, että aiemmat hakemukset otetaan huomioon.
Yhtenäiskoulussa on noin 240 oppilasta, joista yläluokilla noin 80. Koulussamme järjestetään myös esiopetusta ja siihen liittyvää täydentävää päivähoitoa.
Määräaikaiseen virkaan valittu tulee pääasiallisesti työskentelemään kolmannen luokan luokanopettajana. Arvostamme kokemusta luokanopettajan työstä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja ja halua kehittää sekä kehittyä.
Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukainen kelpoisuus. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.
Hakemukset kuntarekry.fi kautta 31.5.2024 klo 12 mennessä. Kelpoisuutta osoittavat todistukset tarkastetaan haastattelun yhteydessä.
Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen, rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista.
Koeaika on 2 kuukautta.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/luokanopettaja-598503/
- Pyhännän kunta, Sivistys
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- 598503
- 1.8.2024-31.7.2025
- OVTES
- 15.5.2024 10:10 - 31.5.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatPohjois-PohjanmaaPyhäntäKunta
sivistysjohtaja/rehtori Jannamari Tillonen, puh. 040 1912 221, s-posti jannamari.tillonen@pyhanta.fi
Pyhäntä sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, sen etelälaidalla. Idässä Pyhäntä rajoittuu Kainuuseen, Kajaaniin, etelässä Pyhäjärveen sekä Pohjois-Savoon, Vieremään ja Kiuruveteen. Lännessä naapurikuntana on Kärsämäki ja Pohjoisessa Siikalatva. Pyhäntä kuuluu Haapaveden-Siikalatvan seutukuntaan. Menestyvä Pyhäntä elää ihmisistä, yrityksistä ja ympäristöstä. Pyhännällä asukkaat viihtyvät ja voivat nauttia luontoterapiaa omassa asuinympäristössään.
Pyhännän koulun toiminta-ajatuksena kasvatus- ja opetustyössä on ympäristön tukemana antaa oppilaalle mahdollisuus kehittyä tasapainoiseksi, itseään ja muita arvostavaksi sekä ympäristöstään vastuuta ottavaksi ihmiseksi.
Tule ja toteuta unelmasi
Sijainti
Koulutie 8A
92930 Pyhäntä