Ruoveden kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi päätoiminen musiikin tuntiopettajan virka 1.8.2024-31.7.2025. Sijoituspaikkana on Ruoveden yhtenäiskoulu, mutta opetusta on myös Ruoveden lukiossa.
Kulttuuripitäjämme yhtenäiskoulussa on 235 oppilasta ja keskitymme opetuksessamme laadukkaaseen perustyöhön ja monipuoliseen kulttuurikasvatukseen. Henkilökuntamme koostuu 34 rautaisesta opetusalan ammattilaisesta, johon mahtuu vielä muutamia innokkaita ja yhteistyökykyisiä tekijöitä.
Toivomme, että asiantuntijuuden lisäksi sinulla on näkemystä oppilaiden monipuoliseen tukemiseen ja kohtaamiseen, sekä oman oppiaineen opetuksen kehittämiseen. Lisäksi toivomme, että olet kiinnostunut taidetta ja kulttuuria edistävien kouluprojektien järjestämisestä, sekä koulun juhlakulttuurin kehittämisestä.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Valinnassa otetaan huomioon kelpoisuus, ammatillinen osaaminen, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, oppilaslähtöinen toimintatapa sekä soveltuvuus yhtenäiskoulun työyhteisöön. Palvelussuhteen ehdot ovat voimassa olevan työ- ja virkaehtosopimuksen mukaiset (OVTES).
Tehtävään valitun hakijan tulee esittää rikosrekisteriote ja terveydentilaansa koskeva selvitys ennen viran vastaanottamista.
Palvelussuhteessa noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/musiikin-paatoiminen-tuntiopettaja-ruo-01-2-24/
- Ruoveden kunta, Sivistysosasto
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- RUO-01-2-24
- 1.8.2024
- OVTES
- 15.5.2024 16:24 - 29.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritPirkanmaaRuovesiKunta
Rehtori Jenni Viitasalo 044 7871 495 tai jenni.viitasalo(ät)ruovesi.fi
Sivistysjohtaja Aila Luikku 044 7871 400 tai aila.luikku(ät)ruovesi.fi
Sijainti
Kuruntie 6
34600 Ruovesi