Luokanopettajan ja musiikin opetuksen sijaisuus
Polvijärven koulussa on haettavana luokanopettajan ja musiikin opetuksen opintovapaan sijaisuus ajalle 6.8.2024-31.5.2025. Tehtävä on haussa ajalla 8.5.-24.5.2024.
Tehtävään kuuluu luokanopettajan tehtävä vuosiluokalla neljä, joka on 12 oppilaan luokka. Lisäksi musiikin opetusta vuosiluokilla 4 sekä 7-9 Polvijärven koulussa kirkonkylän yksikössä.
Tehtävään valittavalta toivotaan luokanopettajan ja musiikinopettajan pätevyyttä tai loppuvaiheessa olevia opintoja.
Edellytämme itsenäistä, oppilaslähtöistä, välittävää ja vastuullista työotetta. Sitoutuneisuus tehtävään, oman työn organisointikyky, taito hyödyntää digitaalisuutta osana opetusta, ja kolmiportaisen tuen ja oppilashuollon tuntemus auttavat tehtävän hoitamisessa. Valinnassa painotetaan hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Musiikin osalta bändisoittimien opetus kuuluu toimenkuvaan.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Kelpoisuutta osoittavat todistukset liitettävä hakemukseen. Valitun on esitettävä alkuperäiset tutkintotodistukset. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote ennen palvelusuhteen alkua.
Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.
Polvijärven kunta on savuton työnantaja.
Tehtävään liittyvät haastattelut pidetään alustavasti viikoilla 22, 23 tai 24
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/polvijarven-koulun-luokanopetuksen-ja-musiikin-opetuksen-sijaisuus-602610/
- Polvijärven kunta, Sivistystoimi
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 602610
- 6.8.2024 alkaen
- OVTES:n mukaan
- 8.5.2024 19:10 - 24.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatPohjois-KarjalaPolvijärviKunta
rehtori Katja Kajava, puh. 0401046200
Polvijärvi on 4200 asukkaan kokoinen ja näköinen kunta Pohjois-Karjalassa. Meidät löytää kahden vesistön, Viinijärven ja Höytiäisen välistä, ja luonnonrauhaa, turvallisuutta ja elintilaa meillä on vaikka muille jakaa.
Meitä on täällä Polvijärvellä kuitenkin yllättävän paljon. Jos lasketaan yhteen vakituiset asukkaamme, kesäasukkaat ja Polvijärvellä töissä käyvät, on meitä kaikkiaan noin 5000 ihmistä. Olemme varmoja, että tämän 5000 ihmisen joukosta kumpuavat parhaat ideat, visiot ja käytännön kehittämistarpeet. Niiden avulla teemme Polvijärvestä sellaisen paikan olla ja elää, kuin se meille parhaiten sopii.
Kuinka tämän siis teemme? Siitä voi lukea lisää osoitteessa https://www.polvijarvi.fi/yhdessa
Sijainti
Polvijärventie 6
83700 Polvijärvi
Muut tehtävään liittyvät tiedot