Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Haemme Virolahdelle varhaiskasvatuksen vakinaista opettajaa esiopetukseen.

Virolahden kunnassa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan (esiopetus) vakinainen tehtävä 1.8.2024 alkaen. Työsuorittamispaikka työsuhteen alussa on Virojoen päiväkoti.

Kelpoisuusehtona varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) 26 § tai siirtymäsäännöksen 75 § säädetty kelpoisuus ja esiopetuksen opettajan kelpoisuus asetuksen opetustoimen henkilöstön esiopetusta antavasta opettajasta (327/2000, muutosasetus 865/2005, 7 §).

Virojoen päiväkoti on elokuussa 2022 toimintansa aloittanut uusi päiväkoti kuntakeskuksessamme Virojoella. Päiväkodissa toimii syksyllä 2024 kolme lapsiryhmää, joista yksi on esiopetusryhmä kuusivuotiaille. Samassa ryhmässä toteutuu esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Toivomme työtoveriksemme kehittämismyönteistä, oppivan yhteisön periaatteiden mukaan toimivaa sekä yhteistä keskustelua ylläpitävää varhaiskasvatuksen ammattilaista, jonka arjen työssä näkyvät lapsen osallisuutta tukevat työtapavalinnat ja sensitiivinen työote.

Valinnassa noudatetaan koeaikaa. Palkkaus OVTES:n mukainen. Esiopetusta antavan varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka on tällä hetkellä 2850 €/kk.

Hakemukset kuntarekryn kautta 7.5.2024 klo 16:00 mennessä.

Valitun on ennen työsuhteen vastaanottamista esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ja hyväksyttävä lääkärintodistus.

Yhteystietomme

Outi Silander, varhaiskasvatusjohtaja, p. 040 5493 335

Tietoa organisaatiosta

Virolahti on merellinen ja hyvien kulkuyhteyksien varrella oleva n.3000 asukkaan rajakunta Suomen kaakkoisimmassa osassa.

Sijainti
Rantatie 5B
49900 Virolahti

  • Virolahden kunta - Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Lahtis Esbo Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.