Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen opettaja, Pohjoiskehän esiopetus - Rauman kaupunki

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 5.8.2024 alkaen. Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Uudenlahden päiväkodin Pohjoiskehän esiopetusyksikkö.

Varhaiskasvatuksen opettajana tuet ja ohjaat esiopetusikäisten lasten kasvua ja kehitystä sekä tuet kokonaisvaltaista hyvinvointia. Teet yhteistyötä työyhteisösi jäsenten ja lasten huoltajien kanssa päivittäin. Vastaat varhaiskasvatussuunnitelman tai esiopetussuunnitelman perusteiden mukaisen kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuuden suunnittelusta, toiminnan suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden toteutumisesta sekä toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaan. Hakemukseen on liitettävä jäljennös kelpoisuuden osoittavasta todistuksesta. Huomioimme 30.6.2024 mennessä kelpoisuuden saavuttavat hakijat (valintapäätös on ehdollinen, kunnes kelpoisuuden osoittava todistus on esitetty).

Tehtävissä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkka- ja palvelussuhdeasiat määräytyvät OVTES:n mukaan.

Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisessä järjestelmässä (www.rauma.fi/rekry). Tehtävät ovat kaupunkikohtaisia ja ne saattavat vielä tulla hoidettaviksi toimialan sisäisin järjestelyin.

Valittujen on toimitettava nähtäväksi ennen tehtävän vastaanottamista rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote.

Lisätietoja rikostaustaotteesta ja sen tilaamisesta osoitteessa:
https://www.oikeusrekisterikeskus.fi/fi/index/palvelut/rikosrekisteriote/rikostaustaotelastenkanssatoimimiseen.html

Lisätietoja

http://www.rauma.fi

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa Uudenlahden päiväkodin johtaja Mari Lätti, puh. 040 172 6145, mari.latti@rauma.fi

Tietoa organisaatiosta

Vahva ja vaikuttava – luanikas ja lumoava Rauma

Rauma on valovoimainen noin 39 000 asukkaan meri- ja kulttuurikaupunki täynnä elämyksiä ja kulttuuria. Raumalla yhdistyvät historia ja nykypäivä.

Rauman kaupunki on Satakunnan kolmanneksi suurin työnantaja ja sen palveluksessa on noin 1600 työntekijää. Toiminta on jaettu kolmeen toimialaan; konsernipalvelut-toimiala, sivistystoimiala ja tekninen toimiala. Kehitämme aktiivisesti toimintaamme sekä organisaatio- ja palvelurakenteitamme. Henkilöstön hyvinvointi ja hyvä työilmapiiri ovat meille tärkeitä asioita.

Sijainti
Pohjoiskehä 14
26200 Rauma

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Rekommenderade jobb
Snabblänkar
Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
Populäraste kommunerna Lahtis Esbo Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
Vyinformation
Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

Öppna cookie-inställningar

Du kan också hitta oss här:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.