Skip to main content
test
Tietokanta-asiantuntija - LapIT Oy

Tietokanta-asiantuntijan tehtävässä pääset huolehtimaan tietokantojen asennuksista, saatavuudesta, suorituskyvystä, ympäristöjen suunnittelusta, varmistuksista ja palautuksista, unohtamatta vanhojen ympäristöjen poistoja ja migraatioita uudemmille alustoi

Tehtävään kuuluu keskeisesti yhteistyö niin asiakkaiden, toimittajien kuin sisäisestikin eri yksiköiden kesken.

Työ edellyttää sekä hyvää kokonaisuuksien hahmottamista että yksityiskohdat huomioivaa ajattelua. Hyvät sosiaaliset taidot ja uteliaisuus sekä halu oppia uutta auttavat tässä tehtävässä.

Tietokanta-asiantuntijan työ on osaltaan itsenäistä: tiedon etsimistä, kokeilemista, testaamista ja oman osaamisen syventämistä. Toisaalta tekeminen on hyvinkin sosiaalista, jolloin fokus on tiedon jakamisessa, asiakastarpeen ymmärtämisessä ja käytäntöjen kehittämisessä ja niiden jalkauttamisessa. Asiantuntijalta odotetaan vastauksia ja niiden löytämiseksi tarvitaan oman tietämyksen syventämistä lähdemateriaalien ja muun kouluttautumisen kautta.

Tietokanta-asiantuntijan vastuulle kuuluu:
- Tietokannanhallintaympäristön ja LapIT:n sisäinen liittyvä vika- ja häiriönhallinta
- Tietokantojen siirto uusille alustoille
- Uusien tietokantojen ja tietokannanhallintajärjestelmien perustaminen ja käyttöoikeuksien hallinta
- Varmistuksista ja/tai palautuksista huolehtiminen
- Tietokantojen suorituskykyä ja eheyttä ylläpitävien huoltorutiinien luominen ja seuranta
- Lisenssiseurannasta huolehtiminen ja lisenssien käytön suunnittelu
- Tietokannanhallintaympäristöjen suunnittelu ja dokumentointi

Tietokanta-asiantuntija huolehtii ympäristöjen tietoturvasta- ja suojasta sekä osallistuu projetityöhön, muutoshallintaan ja käyttöönottoihin.

Tehtävässä menestymisessä edesauttavat osaaminen ja aiempi kokemus
- SQL Server tietokannoista
- SQL kielen tuntemus
- VMware virtualisointiympäristöistä

Tehtävässä on mahdollista syventää osaamistaan myöhemmin myös Oracle, MySQL ja PostgreSQL tietokantojen suuntaan.

Tehtävä sijoittuu tehtäväryhmään Järjestelmävastuu ja pääkäyttäjätehtävät, jonka vaativuustason 2 vähimmäispalkka on 3 374 €/kk ja vaativuustason 3 vähimmäispalkka on 3 964 €/kk. Palkattavan henkilön vaativuustaso keskustellaan rekrytointivaiheessa ja sen määrityksessä huomioidaan hakijan osaaminen sekä kokemuksen kohtaaminen tehtävän sisällön sekä vaativuuden kanssa.

Hakuaika päättyy 17.5.2024 klo 16:00.

Hakemukselle ja palkkatoiveelle on lomakkeella omat kenttänsä. Työkokemuksesi ja koulutuksesi voi kirjata lomakkeelle, mutta helpommalla pääset liittämällä ne CV:n muodossa.


Lisätietoja

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/lapit-oy/

Yhteystietomme

Luukkonen Paula, yksikön päällikkö p. 050 435 6137

Tietoa organisaatiosta

Tarjoamme sinulle kehittyvän organisaation ja monipuolisen asiakasympäristön erilaisine ratkaisuineen. Meillä on mukava yrityskulttuuri ja hyvä yhteishenki. Joustava etätyökäytäntömme mahdollistaa työtehtävän hoitamisen, vaikka asuinpaikkasi on muualla kuin pohjoisen luonnon helmassa.

Työtä ei tarvitse tehdä yksin, vaan saat tueksesi 190 asiantuntijamme joukon eri puolilla Pohjois-Suomea. LapIT Oy on innostunut yhteisö sekä työpaikalla että työn ulkopuolella, muun muassa erilaisten harrastusaktiviteettien parissa.

LapIT:n omistajia ovat pääosin kuntasektorin, julkishallinnon ja terveydenhuollon organisaatiot, joille LapIT haluaa tarjota toimivimmat ratkaisut informaatio- ja viestintäteknologiaympäristöihin. LapIT Oy vastaa Lapin ja Koillismaan alueella kuntien ja Lapin sekä Pohjois-Pohjanmaan ICT-tukipalveluista, perustietotekniikasta sekä ICT-asiantuntijapalveluista.

Sijainti
Rantavitikantie 33
96300 Rovaniemi

Tutustu työnantajaan
Muut tiedot

Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
    Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.