”Tavoitteemme hyvinvointialueena on olla alamme paras julkinen työpaikka ja tämä näkyy myös arvoissamme, joita ovat luottamus, rohkeus, välittäminen ja oikeudenmukaisuus.”
Päijät-Hämeen hyvinvointialue työllistää noin 7600 ammattilaista yli 200 000 asukkaan alueella. Tarjolla on monipuolisia tehtäviä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoiminnan aloilla. ”Meitä voi hyvin lähestyä jo siinä vaiheessa, kun opinnot ovat vasta suunnittelussa ja alan tulevaisuusnäkymät kiinnostavat. Tarjoamme ammattilaistehtävien lisäksi myös harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja useilta eri aloilta”, työnantaja kannustaa. Hyvinvointialueella on myös runsaasti keikkatyömahdollisuuksia eri tehtävissä.
”Keikkailu on oiva tapa tulla tutustumaan ja testaamaan eri yksiköitä. Keikkailemiseen meillä on useita vaihtoehtoja ja sitä voi tehdä niin Kuntarekryn kuin Sarastia Rekrynkin kautta.”
Hyvinvointialueen arvot näkyy myös työntekijöiden arjessa siten, että työnantaja pyrkii toimimaan vahvasti työntekijöiden kumppanina työn ja vapaan tasapainottamisessa sekä osaamisen kehittämisessä ja uralla etenemisessä. Kattaviin henkilöstöetuihin kuuluu mm. 400e hyvinvointirahaa vuosittain jokaiselle työntekijälle. Vuorotyössä käytössä on ergonominen työvuorosuunnittelu, jonka avulla työntekijä pystyy vaikuttamaan työvuoroihinsa ja sitä kautta suunnittelemaan vapaa-aikaansakin paremmin, organisaatiosta kerrotaan. Työnantaja toivoo henkilöstönsä hakevan avoimesti tukea oman polun löytämiseen ja hyvän arjen luomiseen organisaation sisällä.
Miksi Päijät-Häme? Tässä muutama hyvä syy:
- Loistavat liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet
- Kulttuuria, urheilua ja viihdettä kaiken ikäisille
- Päiväkodista lukioon suomen-, ruotsin tai englanninkielillä
- Erinomaiset kulkuyhteydet
- Valinnanvaraa asumisen vaihtoehdoista
Tutustu tarkemmin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen työmahdollisuuksiin tästä.