Skip to main content
Tutustutaan hyvinvointialueisiin: Pirkanmaa

12.5.2023 11:07

”Iso mutta inhimillinen”

Pirkanmaan hyvinvointialue tarjoaa palveluja yli puolelle miljoonalle asukkaalle 23 kunnan alueella, elämän eri vaiheissa. Pirkanmaa on Suomen suurin hyvinvointialue ja maakuntansa suurin työnantaja.

Pirkanmaan hyvinvointialueella työskentelee yli 19 000 tekijää 600 erilaisessa ammatissa. Olitpa sitten sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, pelastustoimen taitaja tai vaikkapa toimitilojen, välinehuollon tai hallinnon asiantuntija - tule tekemään merkityksellisestä ja ihmisläheistä työtä!

Hyvinvointialueen työntekijöiden työssä jaksamisesta ja viihtymisestä huolehditaan monin tavoin. Työnantaja tarjoaa henkilöstölleen mm. 200 euron edun käytettäväksi virkistymiseen ja palautumiseen, lounasedun, yhteistä tekemistä liikunnan ja kulttuurin parissa sekä kattavan työterveyshuollon. Organisaation sisällä on myös hyvät mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen koulutusten, työnkierron ja monipuolisen kollegaverkoston tuen myötä.

”Myös sinä saat voida hyvin”

Pirkanmaan hyvinvointialueella tarjotaan mahdollisuuksia myös alan uusille tulijoille – vakituisten työsuhteiden lisäksi tarjolla on mm. harjoittelupaikkoja. Tutustu tarkemmin Pirkanmaan hyvinvointialueen työmahdollisuuksiin täältä.

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Ajankohtaista Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Finnish Consulting Group Oy Finnish Consulting Group Oy-logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa FCG Digital Oy.

FCG Digital on osa FCG Finnish Consulting Group-konsernia.