Skip to main content
Matemaattisten aineiden opettajana Pyhäjoen kunnassa

12.5.2023 14:22

Sami työskentelee Pyhäjoen kunnassa Saaren yhtenäiskoulussa matemaattisten aineiden opettajana. Yläasteella oppilaita on noin 120 ja henkilökuntaa viitisenkymmentä. Sami opettaa yläasteen oppilaille matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa sekä muutaman tunnin viikossa kalastusta, joka on valinnainen oppiaine. Opetustyön rinnalla Sami toimii luokanvalvojana ja lisäksi hänelle kuuluu koulun erilaiset ATK-tehtävät. ”Meillä on tänä syksynä valmistunut uutuuttaan hohkaava koulu. Siellä on hirveän hyvä tilat”, Sami kertoo.

Pieni työyhteisö voimavarana opettajan työssä

Opettajan työ on tullut hyvin tutuksi parinkymmenen vuoden aikana. Aiemmin Sami on työskennellyt opettajana muun muassa Viitasaarella, Jyväskylässä, Lapualla ja Kannuksessa. Omat juuret vetivät häntä kuitenkin takaisin Pyhäjoelle. Nyt hän on toista vuotta töissä Pyhäjoella ja on viihtynyt mainiosti. Pienempi työyhteisö on hänelle sopivampi verrattuna suurempiin kouluihin. ”Itse olen tykännyt siitä, että työyhteisö on kohtuullisen pieni. Esimerkiksi se, että tuntee oppilaat nimeltä, on mielestäni ihan kiva. Voi jututtaa heitä ihan henkilökohtaisesti. Veri vetää vaan tänne pienemmille paikkakunnille”, hän sanoo.

Työhön kuuluu paljon muutakin kuin opettamista

Työ on monipuolista ja samalla myös kiireistä. Se sisältää paljon erilaisia tehtäviä opetustyön lisäksi, joita ei pysty ennustamaan etukäteen. Työ on pitkälti tiimityötä oppilaiden, huoltajien ja kollegojen kanssa. Sami nauttii etenkin nuorten parissa työskentelystä. Työssä hän toimii tilanteen mukaan joustavalla asenteella. Välillä työ vaatii nopeaa päätöksentekokykyä ja ennen kaikkea oppilaiden kuuntelemista. Työ ei ole pelkkää opettamista, vaan samalla kasvattajana toimimista. ”Meillä on monta eri joukkuetta, jotka potkivat palloa kohti maalia. Maali on se, että oppilaat menestyisivät mahdollisimman hyvin”, hän toteaa.

Samin mukaan matematiikan uudet tuulet ovat puhaltaneen 450 vuotta sitten. Työn suola liittyykin hänen mukaansa oppilaiden innostamiseen ja motivoimiseen. Matematiikka voi olla monelle oppilaalle haasteellista eikä sen tärkeyttä aina ymmärretä. Tämä tuo haastetta, miten oppilaat saadaan innostumaan matematiikasta. ”Itseäni kiinnostaa tässä opettajan työssä kaikista eniten se, että miten pystyy vaikuttamaan ihmisiin ja ennen kaikkea motivoimaan heitä tekemään töitä. Voin kertoa, että olen valinnut yhden vaikeimmista aineista. Miten motivoida ihmisiä, joilla on nykyään ehkä vähän lyhyempi keskittymiskyky. Miten voi motivoida heitä pitkäjänteiseen työhön”, Sami pohtii.

Mahdollisuus kehittyä ja kehittää

Pyhäjoen kunnalla panostetaan työntekijöiden kouluttautumiseen ja annetaan hyvät mahdollisuudet itsensä ammatilliselle kehittämiselle. ”Kävimme rehtorin kanssa kouluttautumassa viikon verran Kreikassa maaliskuun lopulla. Aiheena oli 3D tulostus ja miten sitä voidaan hyödyntää opetuksessa. Nyt on tulossa ensiapukoulutus, josta on myös yllättävän paljon hyötyä tässä ammatissa”, Sami kertoo.

Sami viihtyy pienemmässä työyhteisössä, ja lisäksi hänen mukaansa pienemmässä kuntaorganisaatiossa saa oman äänen kuuluville paremmin ja asioihin voi vaikuttaa aidosti. ”Pyhäjoki on pieni kuntaorganisaatio. Siinä on oma vaikuttamisen mahdollisuus huomattavasti suurempi. Monet asiat ovat neuvottelukysymyksiä. Arvostan semmoista todella paljon. Olen saanut vaikuttaa muun muassa uuden koulun fysiikan ja kemian luokkahuoneiden tilaratkaisuihin”, Sami sanoo. Lisäksi hän nostaa esiin, että työyhteisö on mukava ja motivoitunut. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

Kansainvälisyys näkyy koulun arjessa

Pyhäjoen koululla on käynyt myös muualta Euroopasta vierailijoita seuraamassa ja oppimassa käytänteitä Suomen koulumaailmasta. Lisäksi Pyhäjoen koulun lukion oppilaita on ollut opintomatkalla Budapestissa ja ensi vuonna osaa yläasteen oppilaista häämöttää opintomatka Espanjaan. Sami kokee kansainvälisen yhteistyön tärkeäksi ja mielenkiintoiseksi aiheeksi. ”Monikulttuurisuutta on yllättävän paljon. Itseäni kiinnostaa kansainvälisyys”, hän kertoo. ”Tykkään tosi paljon työstäni juurikin sen vaihtelevuuden takia. Sanotaan, että koen olevani hyvin mielenkiintoisen ammatin edustaja, jonka työ on monipuolisempaa, mitä äkkipäätä arvaakaan”, Sami summaa loppuun.

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Uratarinat Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.