Skip to main content
Sijaisena kaupungin tukipalveluissa

12.5.2023 14:17

Marjo Iivarinen työskentelee sijaisena Varkauden kaupungilla ruoka- ja puhtauspalvelutyöntekijänä. Marjon työ sijoittuu tällä hetkellä Taulumäen päiväkotiin. Marjo aloitti työnsä määräaikaisena sijaisena pari vuotta sitten, mutta hyvin tehty työ tuotti tulosta ja työsuhde vakinaistettiin viime syksynä.

Kun Marjo kuuli, että kaupungin tukipalveluissa olisi tarvetta sijaisille, ryhtyi hän tuumasta toimeen ja otti suoraan yhteyttä tukipalveluihin. Asiat etenivät odotetusti ja Marjo sai 2 vuoden määräaikaisen sopimuksen. Sijaisena ollessaan hän koki, että työtehtävät olivat todella monipuolisia ja myös eri kohteissa työskenteleminen toi työhön monipuolisuutta. Marjo onkin päässyt työskentelemään monenlaisissa kohteissa ja aina tarvittaessa saanut lisäkoulutusta.

Työnkierto mahdollistaa monipuoliset työtehtävät ja oman osaamisen laajentamisen

Varkauden kaupungilla toteutetaan työnkiertoa, mikä on koettu hyväksi ja toimivaksi myös sijaisten keskuudessa. Marjo kertoo, että työkierron kautta hän on saanut kokemusta monenlaisista eri työkohteista, jolloin hänen on helppo tarvittaessa siirtyä eri kohteeseen esimerkiksi tuuraamaan poissaoloja tai lomia. ”Sitä kautta pystyn myös tuomaan kehitysehdotuksia eri kohteisiin, kun näen monia erilaisia toimintatapoja”, Marjo summaa.

Vaikka sijaisena työpaikan sijainti voi vaihtua useamman kerran viikossa, on Marjo kokenut, että on päässyt myös sijaisena hyvin porukkaan mukaan ja hänet on aina otettu hyvin vastaan täysin uusissakin kohteissa. Useassa eri kohteessa työskenteleminen laajentaa myös omaa osaamista ja tuo työpäiviin monipuolisuutta!

Sijaisuuksia on tarjolla niin monipuolisesti, että jokaiselle löytyy varmasti se oma mieleinen paikka. Lisäksi sijaisille on tarjolla myös hyvät työsuhde-edut. ”Ehdottomasti voin suositella ja töitä varmasti riittää”, Marjo kertoo.

Käy tutustumassa monipuolisiin sijaisuuksiin alla olevasta painikkeesta. Voit rajata sijaisuuksia esimerkiksi sinua kiinnostavan toimialan tai työnantajan mukaan. Mikäli haluat lukea lisää juttuja sijaisuuksiin liittyen, klikkaa tästä.

Avoimiin sijaisuuksiin tästä

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Uratarinat Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Finnish Consulting Group Oy Finnish Consulting Group Oy-logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa FCG Digital Oy.

FCG Digital on osa FCG Finnish Consulting Group-konsernia.