Määräaikainen perusopetuksen biologian ja maantiedon lehtorin virka
Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi
perusopetuksen biologian ja maantiedon lehtorin määräaikainen virka Parkanon yhtenäiskoulussa ajalle 1.8.2024-31.7.2025.
Virkaan edellytetään opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaista kelpoisuutta. Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaisesti.
Tehtävään kuuluu perusopetuksen 7. - 9. luokkien biologian ja maantiedon sekä valinnaisen aineen (maa- ja metsätalous) opetusta. Vastuualueeseen kuuluu lisäksi kasvihuoneen ja kokoelmien hoito sekä mahdollisesti luokanvalvojuus. Tehtävässä edellytetään hyviä pedagogisia ja vuorovaikutustaitoja, kykyä työskennellä moniammatillisesti sekä ajantasaisia TVT-taitoja.
Noin 540 oppilaan yhtenäiskoulu toimii nykyaikaisissa opetustiloissa yhdessä lukion kanssa koulu- ja kulttuurikampus Kaarnassa.
Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava todistus terveydentilastaan (KVhL 7 §) 30 vrk kuluessa valintapäätöksen saatuaan.
Hakuaika päättyy tiistaina 21.5.2024 klo 15.00. Hakemukset toimitetaan Kuntarekryn kautta. Kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset esitetään mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja
https://peda.net/parkano/yhtenaiskoulu
https://www.parkano.fi
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/biologian-ja-maantiedon-lehtorin-maaraaikainen-virka-602056/
- Parkanon kaupunki, Sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- 602056
- 1.8.2024 - 31.7.2025
- OVTES
- 8.5.2024 14:11 - 21.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritPirkanmaaParkanoKunta
Lisätiedot ensisijaisesti sähköpostilla.
Johtava rehtori Jenni Annala, jenni.annala@parkano.fi, p. 044-7865502
Sivistysjohtaja Ville Paldanius, ville.paldanius@parkano.fi, p. 044-7865501
Parkano on n. 6 500 asukkaan vireä kaupunki Pirkanmaalla, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan kulmauksessa, hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Sijainti
Satakunnankatu 36
39700 Parkano