Haemme Riihimäen musiikkiopistoon kanteleensoiton sivutoimista tuntiopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen 1.8.2024 alkaen.
Edellytämme hakijalta valmiuksia monipuoliseen pedagogiseen työhön sekä halua osallistua opetuksen kehittämiseen, suunnitteluun ja organisointiin. Eduksi katsotaan yhteismusisoinnin opetuksen taidot ja musiikkiteknologiaosaaminen. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä yhteistyökykyä työtehtävissä. Riihimäen musiikkiopiston toimintaa ohjaavat arvot ovat oppiminen, inhimillisyys ja hyvinvointi.
Palkkaus määräytyy Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävää haetaan jättämällä sähköinen hakemus osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset skannattuna.
Hakuaika päättyy 23.5.2022 klo 15.00. Pyydämme huomioimaan, että myöhässä tulevia hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon. Kutsumme osan hakijoista haastatteluun, joka toteutetaan joko puhelimitse tai Riihimäellä.
Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi Lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kanteleensoiton-tuntiopettaja-599808/
- Riihimäen kaupunki, Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, Vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus
- Osa-aikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 599808
- 1.8.2024
- OVTES
- 8.5.2024 15:00 - 22.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritKanta-HämeRiihimäkiKunta
MInna Kajander, puh. 050 574 9927
Haluatko sinäkin olla yksi Riihimäen kaupungin noin 1100 rohkeasta, ripeästä ja reilusta kunta-alan ammattilaisesta? Arvostamme ja tarvitsemme uusia osaajia, ja rekrytoimme kaupungin työyksiköihin ammattitaustaltaan erilaisia työntekijöitä. Koulutamme henkilöstöämme säännöllisesti ja tuemme myös omaehtoista opiskelua. Jos pohdit työhöntuloa pidemmän matkan päästä, voit hyödyntää käytössämme olevia työaikajoustoja: etätyötä, mobiilia joustotyötä ja liukuvaa työaikaa. Lisäksi huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista myös vapaa-ajalla. Käytössämme on esimerkiksi Epassi Flex- ja työsuhdepyöräedut, henkilöstön omaehtoisia liikuntaryhmiä, henkilöstön virkistyspaikka Hirvijärven rannalla ja hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalolla. Vuonna 2023 saimme Suomen aktiivisin työpaikka -diplomin. Tervetuloa työkaveriksemme!
Sijainti
Valtakatu 10
11130 Riihimäki