Perhon kunta 2022–2030 – Puheista tekoihin ”Olemme ennakkoluulottomia tekemään yhdessä uusia asioita”
Perhon kunnassa on haettavana
LAAJA-ALAISEN ERITYISOPETTAJAN VIRKA
Perhon sivistystoimessa on avoimena laaja-alaisen erityisopettajan virka Möttösen koulussa 1.8.2024 alkaen. Viran kelpoisuusehtona on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukainen kelpoisuus. Laaja-alainen erityisopettaja työskentelee oppimisvaikeuksissa olevien oppilaiden ja joustavasti ryhmiteltyjen oppilaiden erityisopettajana perusopetuksessa.
Haemme toimeliaaseen joukkoomme aikaansa seuraavaa, oman työnsä ja erityisopetuksen kehittämisestä ja koordinoinnista kiinnostunutta erityisopettajaa. Tehtävään valitulta odotetaan opetussuunnitelman mukaista toimintatapaa, tiimityöskentelytaitoja, tieto- ja viestintäteknistä osaamista sekä taitoa tehdä yhteistyötä huoltajien kanssa. Arvostamme työkokemusta sekä positiivista ja kehittävää asennetta, yhteistyökykyä ja aitoa kiinnostusta oppilaiden kohtaamiseen ja erityisopettajan monipuolisiin tehtäviin. Eduksi katsomme myönteisen, motivoituneen ja oppilaslähtöisen asenteen opetukseen.
Palkka on OVTES:n mukainen. Tehtävään valitun on ennen työn aloittamista esitettävä
lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydestään. Koeaika on kuusi (6) kuukautta
Hakemukset Kuntarekryn kautta www.kuntarekry.fi. Hakemukseen liitetään CV ja selvitys hakijan kelpoisuudesta. Hakuaika päättyy 23.5.2024 klo 12:00.
Lisätietoja antaa Möttösen koulun rehtori Maria Kangasaho, puh. 040 557 2016, maria.kangasaho@perho.com.
Perhon kunta on savuton ja tuoksuton. Perhon kunta kannustaa liikkumaan myös työajalla.
Lisätietoja kunnasta www.perho.com.
7.5.2024 Sivistyslautakunta
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/laaja-alaisen-erityisopettajan-virka-602244/
- Perhon kunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- 602244
- 1.8.2024
- OVTES:n mukaan
- 8.5.2024 09:15 - 23.5.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaErityisopetusKeski-PohjanmaaPerhoKunta
Möttösen koulun rehtori Maria Kangasaho, puh. 040 557 2016, maria.kangasaho@perho.com.
Perho sijaitsee Länsi-Suomen läänissä, Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Maantieteellisesti Perho on osa Kaustisen seutukuntaa, johon kuuluu lisäksemme Halsua, Lestijärvi, Kaustinen, Toholampi ja Veteli. Perho on vahvan talouden kunta, jossa kannustetaan vastuunottoon ja tasa-arvoon. Yrittäjyyden, hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäminen ohjaavat toimintaa.
Sijainti
Keskustie 2
69950 Perho