Lukion ja perusopetuksen päätoimisen biologian ja maantiedon tuntiopettajan virkasuhde
Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi
lukion ja perusopetuksen päätoimisen biologian ja maantiedon tuntiopettajan virkasuhde 5.8.2024 alkaen.
Virkaan edellytetään opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaista kelpoisuutta. Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaisesti.
Tehtävään kuuluu lukion ja perusopetuksen 7. - 9. luokkien biologian ja maantiedon opetus. Opetustunteja lv. 24-25 on n. 21, joista merkittävä osa sijoittuu tässä vaiheessa lukiolle.
Tehtävässä edellytetään hyviä pedagogisia ja vuorovaikutustaitoja, kykyä työskennellä tarpeen mukaan moniammatillisesti sekä ajantasaisia TVT-taitoja. Katsomme eduksi aiemman kokemuksen lukio-opetuksesta.
Parkanon lukio on n. 85 opiskelijan ja n. 14 opettajan yleislukio, joka toimii n. 540 oppilaan yhtenäiskoulun kanssa yhteisissä nykyaikaisissa tiloissa koulu- ja kulttuurikampus Kaarnassa.
Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava todistus terveydentilastaan (KVhL 7 §) 30 vrk kuluessa valintapäätöksen saatuaan.
Hakuaika päättyy tiistaina 21.5.2024 klo 15.00. Hakemukset toimitetaan Kuntarekryn kautta. Kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset esitetään mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/lukion-ja-perusopetuksen-paatoiminen-biologian-ja-maantiedon-tuntiopettaja-602051/
- Parkanon kaupunki, Sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 602051
- 5.8.2024
- OVTES
- 8.5.2024 13:31 - 21.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritPirkanmaaParkanoKunta
Lisätiedot ensisijaisesti sähköpostilla.
Johtava rehtori Jenni Annala, jenni.annala@parkano.fi, p. 044-7865502
Sivistysjohtaja Ville Paldanius, ville.paldanius@parkano.fi, p. 044-7865501
Parkano on n. 6 500 asukkaan vireä kaupunki Pirkanmaalla, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan kulmauksessa, hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Sijainti
Satakunnankatu 36
39700 Parkano
Muut tehtävään liittyvät tiedot