Haemme kouluumme luokanopettajaa viidennelle vuosiluokalle lukuvuodeksi 2024-25
Haemme kouluumme luokanopettajaa viidennelle vuosiluokalle lukuvuodeksi 2024-25. Koulussamme opiskelee yhteensä noin 490 oppilasta pääkoulussa Pihlajistossa ja sivukoulussa Viikinmäessä. Tehtävä sijoittuu pääkoulun puolelle. Sijaitsemme hyvien kulkuyhteyksien äärellä ja luonnonläheinen ympäristö mahdollistaa opiskelun ja retkeilyn lähiluonnossa.
Yhdessä tekeminen ja joustavat opetusjärjestelyt ovat keskeinen osa koulumme toimintakulttuuria, meillä ei jää yksin! Vuosiluokan opettajat tekevät tiivistä yhteistyötä arjessa ja ryhmille on yhteisiä opetusjärjestelyjä.
Haemme ratkaisukeskeisesti toimivaa, erinomaiset vuorovaikutustaidot omaavaa luokanopettajaa, jolla on kyky opettaa laajasti alakoulun eri oppiaineita. Arvostamme kokemusta alakoulussa opettamisesta sekä monenlaisten oppijoiden kasvattamisesta ja opettamisesta.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Lisätietoja
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/pihlajiston-ala-asteen-koulu
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/luokanopettaja-pihlajiston-ala-asteen-koulu-kasko-01-613-24/
- Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Pihlajiston ala-asteen koulu
- TyöpaikkaMääräaikainen
- KASKO-01-613-24
- 6.8.2024 - 15.6.2025
- OVTES
- 6.5.2024 10:30 - 20.5.2024 16:00
- UusimaaHelsinkiKunta
Rehtori Heli Färm
0931082557
heli.farm@hel.fi
Maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on Suomen suurin ja monipuolisin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön opetuksen järjestäjä. Palvelemme vuosittain 136 000 helsinkiläistä yli 700 toimipaikassa 14 000 työntekijän osaamisella. Tarjoamme sinulle suuren ja vastuullisen työnantajan monipuoliset henkilöstöedut!
Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.
Opimme ja kokeilemme yhdessä. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta!
Tutustu meihin osoitteessa www.hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa @HelsinkiOppii
Sijainti
Salpausseläntie 1C
00710 Helsinki