Perusopetuksen päätoiminen tuntiopettajan sijaisuus
Kurikan kaupungin sivistystoimessa on haettavana 20.5.2024 klo 12.00 mennessä
perusopetuksen päätoiminen tuntiopettajan sijaisuus ajalle 2.8.2024-31.5.2025 tai siihen saakka kunnes tehtävän vakinainen hoitaja palaa hoitamaan tehtäväänsä.
Sijoituspaikka on Kurikan yhteiskoulu. Opetettavana aineena on äidinkieli ja kirjallisuus.
Edellytämme äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan kelpoisuutta. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.
Kurikan yhteiskoulussa opiskelee n. 336 oppilasta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää monipuolista alan osaamista niin opetuksen kuin sen suunnittelun osalta, kehittävää ja opetussuunnitelmapohjaista työskentelyotetta, digitaalisten työtapojen ja välineiden hallintaa, vahvoja vuorovaikutustaitoja sekä itsenäistä työotetta.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset skannattuna. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Kelpoisuus tulee ilmoittaa selkeästi myös vapaamuotoisessa hakemuksessa. Hakea voi myös kirjallisesti, jolloin hakemukset liitteineen lähetetään opetuspäällikölle osoitettuna osoitteeseen Kurikan kaupunki, koulutoimi, PL 500, 61301 Kurikka. Hakemuksia ei palauteta.
Virassa on neljän kuukauden koeaika. Valitun tulee esittää lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluttua vaalipäätöksen tiedoksisaannista.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/perusopetuksen-paatoiminen-tuntiopettaja-kur-02-42-24/
- Kurikan kaupunki, Sivistystoimi, Opetustoimi
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- KUR-02-42-24
- 2.8.2024
- OVTES
- 6.5.2024 10:30 - 20.5.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritEtelä-PohjanmaaKurikkaKunta
Tiedustelut: rehtori Tuula Pukkala, puh. 046 851 1992
Kurikka tarjoaa asukkailleen monipuoliset ja laadukkaat palvelut kaikkiin elämänvaiheisiin. Kaupungissa on vahva yrittäjäperinne, ja suurimpia toimialoja ovat maatalous sekä metalli- ja huonekaluteollisuus. Kurikka on pinta-alaltaan Etelä-Pohjanmaan suurin ja väkiluvultaan (n. 20 000) maakunnan toiseksi suurin kaupunki. Katso lisää: www.kurikka.fi, Facebook ja Instagram: Kurikan kaupunki
Sijainti
Keskuspuistikko 23
61300 Kurikka