Skip to main content
Varhaiskasvatuksen opettaja, vuorotteluvapaan sijaisuus - Mikkelin kaupunki

Mikkelin kaupunki hakee Vilttihattu päiväkotiin vuorotteluvapaan sijaista 31.7.2024 - 7.1.2025

Vilttihattu päiväkodissa on 31.7.2024 - 7.1.2025 varhaiskasvatuksen opettajan vuorotteluvapaan sijaisuus. Mikäli varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään kelpoisia henkilöitä ei löydy, voidaan tehtävä täyttää myös varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävänä.

Vilttihattu päiväkoti on auki 24/7 lasten hoidontarpeen mukaisesti. Opettajille tulee noin 9 viikon välein viikonloppu työtä. Muuten työvuorot sijoittuvat pääsääntöisesti 6.00-20.30. Lastenhoitaja tekee jaksotyötä, vuorotyönluontoisesti eli vuorot voivat sijoittua mihin aikaan vuorokaudesta ja viikosta vaan.

Sijaisen on oltava työtön työnhakija TE-toimistossa välittömästi ennen sijaisuuden alkamista.
- Sijaiseksi käy henkilö, jonka työttömyys on yhdessä tai useammassa jaksossa kestänyt vähintään 90 kalenteripäivää
vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden aikana.
- Poikkeus: Seuraavissa tilanteissa sijaiseksi voidaan palkata henkilö, jonka työttömyys on kestänyt vain yhden päivän välittömästi ennen sijaisuuden alkamista:
- Henkilö on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.
- Henkilö on alle 30-vuotias ja ammatillisen- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi.
- Keskeneräiset opinnot ja mahdollinen yritystoiminta on selvitettävä TE-toimistossa.
- Sijaiseksi ei voida palkata henkilöä, jota pidetään työttömyysturvalaissa määriteltynä päätoimisena opiskelijana tai
päätoimisena yrittäjänä.

Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain 26 §:n mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännökseen (75 §) mukaisesti.

Työaika on keskimäärin 38,25 tuntia/viikko. Tehtäväkohtainen palkkaus, jos tehtävään palkataan varhaiskasvatuksen opettajaksi kelpoinen palkka on 2702 € (OVTES), jos tehtävään palkataan varhaiskasvatuksen lastenhoitaja palkka on 2295,30 € (KVTES). Näissä tehtävissä työtehtävät ovat erilaiset.

Mikkelin kaupungissa on ilo kasvattaa. Tule mukaan rentoon ja aktiiviseen varhaiskasvattajien joukkoon. Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta, joustavasti lapsen ja perheen tarpeet huomioiden. Arvostamme pedagogista, kehittämismyönteistä ja sensitiivistä työotetta. Odotamme työntekijöiltämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja suhteessa lapsiin, huoltajiin ja työyhteisön jäseniin. Varhaiskasvatustyötä ohjaavat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma.

Tehtävää haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Haku päättyy 21.5.2024 klo 15.00.

Hakemukseen tulee liittää pdf -tiedostona kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.

Lisätietoja

http://www.mikkeli.fi
https://fi.linkedin.com/company/mikkelin-kaupunki

Yhteystietomme

Anne Jukarainen
Vilttihattu päiväkodin johtaja
050 581 2369
Eija Ruuth
Vilttihattu päiväkodin apulaisjohtaja
044 794 2156 (ei 6.5.-12.5.2025)

Tietoa organisaatiosta

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.

Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.000 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 53.000 asukaan palveleminen.

Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.

Sijainti
Ahonkatu 2
50130 Mikkeli

  • Mikkelin kaupunki - Savuton työpaikka
  • Mikkelin kaupunki - Panostamme perehdytykseen Introlla
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.