Siirry pääsisältöön
Yhteisöohjaaja - Joensuun kaupunki

Joensuussa töissäkin on helppo hengittää!

Meijän jengissä ei huuli mutristu.

Tuu meille töihin yhteisöohjaajaksi.

Yhteisöohjaaja on Sirkkalan uuden liikkumiskeskuksen nuorisotyöntekijä, joka pääsee työnsä puolesta liikkumaan nuorten kanssa ja luomaan tilaan tunnelmaa ja tekemistä oman näköisekseen.

Yhteisöohjaajan tehtävänä on uudenlaisen harrastamisen kokonaisuuden kehittäminen nuorten ja alueen muiden toimijoiden kanssa, koulunuorisotyö Pielisjoen koululla ja tapahtumien järjestäminen nuorten kanssa.

Sirkkalan liikuntakeskukseen on huikeat tapahtumien ja harrastamisen mahdollisuudet e-sportista, kiipeilyyn, kulttuurin omaan black boxiin ja kolmen lohkon liikuntasaliin. Perinteistä avointa nuorisotilaa ei keskukseen ole, sen sijaan koko keskus on iltakäytössä harrastamiselle, eli pääset varmasti käyttämään omia ohjaamisen vahvuuksiasi liikunnan ohjaamisen lisäksi myös muissa teemoissa, olivat ne sitten tapahtumien järjestämisessä, pelimaailmassa tai musiikin hyödyntämisessä nuorisotyössä.

Sirkkalan liikkumiskeskus on nuorten ja koko alueen yhteinen ja monipuolinen harrastustila, jossa ohjaajan tehtävänä on tilasta ja sen muista käyttäjistä huolehtiminen (tapahtumakäyttäjät, vuorovaraukset, kulkutunnisteet).

Olet sopiva tehtävään jos

  • nuorten kanssa työskentely on vahvuutesi
  • sinulla on jotain erityistä osaamista uuden tilan nuorisotyön toimintojen näkökulmasta
  • käytät työssäsi monipuolisesi yksilö- ja ryhmäohjauksen menetelmiä
  • puhut ja kuulet nuoria ja teet nuorten kanssa et puolesta
  • työskentelet sujuvasti muiden toimijoiden kanssa verkostossa, mutta sinulta luonnistuu myös itsenäinen työskentely
Tehtävään soveltuva koulutus voi olla yhteisöpedagogi, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, liikunnan ohjaaja, liikuntaneuvoja tai juuri sinun koulutuksesi, jos perustelet sen hyvin.

Huomioithan, että työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä (4 iltaa/vko).

Tehtävä on vakituinen. Tehtäväkohtainen palkka on 2550,00 €. Tiesithän, että kunta-alalla on pitkät vuosilomat ja erilliskorvaukset maksetaan rahana.

Tehtävään valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Joensuu on savuton työpaikka.

Meistä on reilua, että uuden yhteisöohjaajan ura meillä alkaa kuuden (6) kuukauden koeajalla. Sinä aikana tavoite on tietenkin tehdä puolin ja toisin paras mahdollinen vaikutelma, ja jatkaa siitä eteenpäinkin antoisaa yhteistä työelämää.

Hakuaika päättyy 29.7. klo 15.00.

Haastattelut järjestetään 5.8.

Työ alkaa 12.8. tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa 10.-17.6. ja 19.-29.7. nuorisotyön suunnittelija Annu Jantunen (annu.jantunen@joensuu.fi / p 0505964560).

Mitä vielä mietit?

Kaunis kaupunki, mutkaton meininki ja kolmisen tuhatta työkaveria.

Joensuun hommissa on helppo hengittää. Meillä saa olla sellainen kun on. Hommat hoituvat karjalaisella hulluudella ja huumorilla. Me-henki on vahva ja kavereita autetaan!

Aidosti yhdessä

Tarvitsemme jatkuvasti innokkaita ja osaavia ihmisiä joukkueeseemme. Toimintamme teema on yhdessä tehden. Henkilöstömme työhyvinvointi on meille ykkösjuttu. Eikä se ole pelkkää puhetta. Seuraamme, mittaamme ja parannamme jatkuvasti toimintaamme. Koska parannettavaahan löytyy aina! Monipuolisten työpaikkojen lisäksi tarjoamme mahdollisuuksia harjoitteluihin eri toimialoilla. Harjoittelujen kesto ja sisältö määritellään oppilaitosten, opintosuunnitelmien ja tutkintovaatimusten mukaan.

Yhteystietomme

10.-17.6. ja 19.-29.7. nuorisotyön suunnittelija Annu Jantunen (annu.jantunen@joensuu.fi / p 0505964560).

Tietoa organisaatiosta

Joensuu on noin 77 000 asukkaan vetovoimainen ja rohkeasti uudistuva kaupunki.

Sijainti
Joensuu

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.