![Elektroniikan ja teollisen Internetin yliopettaja - Turun ammattikorkeakoulu](/site/assets/files/87297/turunamk_logo_810x275_0.800x0.png)
Elektroniikan ja teollisen Internetin huippuosaaja, tule yliopettajaksi Turun AMK:n ICT-osaamisalueelle osaksi monipuolista ja kansainvälistä opetus- ja TKI-toimintaamme.
Yliopettajana tehtäväsi on kehittää Turun ammattikorkeakoulun elektroniikan ja IoT:n tutkimus- ja kehitystoimintaa yhteistyössä korkeakoulussamme toimivien tutkimusvastaavien sekä teollisuuden ja muiden sidosryhmien kanssa. Sovellusalueita ovat esimerkiksi tiedonsiirtomenetelmät haastavissa teollisuusympäristöissä, sensoriteknologiat ja tilannekuvan luominen sensorifuusion avulla sekä autonomisten järjestelmien kehittäminen.
Keskipitkän aikavälin tavoitteenasi on rakentaa uusi tutkimusryhmä täydentämään ICT-osaamisalueen TKI-toimintaa erityisesti ”Wireless Communications and Cybersecurity”, ”Futuristic Interactive Technologies” ja ”Health Technology” -tutkimusryhmiemme rajapintoihin. Nämä tutkimusryhmät toimivat myös lähimpinä kumppaneinasi.
TKI-toiminnan lisäksi tavoitteena on selvittää elektroniikan ja IoT:n koulutuksen tarpeita sekä vastata Varsinais-Suomen näkökulmasta kansalliseen ja EU-tason koulutustarpeeseen. Tässä yhteistyössä kumppaneinasi toimivat erityisesti ”Embedded Software and IoT” sekä ”Data Networks And Cybersecurity” -koulutussuuntaukset sekä muut relevantit koulutukset Turun AMK:ssa.
MITÄ ODOTAMME SINULTA?
- Sinulla on tohtorin tutkinto soveltuvalta alalta sekä vähintään 3 vuoden relevantti työkokemus.
- Sinulla on kokemusta tutkimusryhmän tai vastaavan vetämisestä.
- Sinulla on vakuuttava historia onnistuneista TKI-rahoitusten hakemisista sekä kansainvälisissä että kansallisissa rahoitusinstrumenteissa.
- Englannin ja suomen kielen taitosi on sujuva.
- Arvostamme kokemusta puolustusteollisuuden tutkimusohjelmista ja rahoituksista.
- Arvostamme suoritettuja 60 opintopisteen laajuisia pedagogisia opintoja. Niiden puuttuminen ei ole este. Tuemme sinua mielellämme pedagogisten opintojen suorittamisessa.
MITÄ TARJOAMME?
- Turun ammattikorkeakoulun ICT-osaamisalue tarjoaa sinulle aitiopaikan korkeakouluopetuksen ja yrityselämän rajapinnassa.
- Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä monialaisessa asiantuntijayhteisössä, jossa jaamme sekä tietoa että kokemuksia.
- Meillä saat mahdollisuuden kehittyä sekä kehittää ja syventää omaa osaamistasi kohti alasi huippua.
- Työskentelemme Kupittaan modernilla kampusalueella.
- Pääset työskentelemään kansainvälisissä projekteissa tutkimuslaitosten, yritysten ja verkostojen kanssa.
Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työehtosopimuksen mukainen tehtävänimikkeesi on yliopettaja.
Arvostamme moninaisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, esimerkiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Turun ammattikorkeakoulu Oy, Tekniikka ja liiketoiminta, Kupittaan kampus, Turku
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/elektroniikan-ja-teollisen-internetin-yliopettaja-tuamk-05-9-24/
- Turun ammattikorkeakoulu Oy, Tekniikka ja liiketoiminta
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainen
- TuAMK-05-9-24
- 1.9.2024
- AVAINOTES, hinnittelutunnus 42204010
- 18.6.2024 15:48 - 18.8.2024 23:59
- Opetus- ja kulttuurialaAmmatilliset opettajatVarsinais-SuomiTurkuKorkeakouluopettajatOppilaitos
Lisätietoja:
koulutus- ja tutkimuspäällikkö Tero Reunanen, puh. +358 44 907 4592
Hakemuksen jättäminen: Jätä sähköinen hakemus kohdasta Hae työpaikkaa
Turun AMK on 12 000 osaajan yhteisö, johon kuuluu opettajia, asiantuntijoita ja opiskelijoita – eri vaiheissa uraansa olevia ammattilaisia. Rekrytoimme tulevina vuosina voimakkaasti ja etsimme uusia osaajia yhteisöömme.
Työpaikkana lupaamme vapautta ja joustavuutta kehittää ja kehittyä. Jaamme osaamistamme työkavereillemme – huipputyypeille! – emmekä lakkaa itse oppimasta uutta. Meillä työskentelee ammattilaisia sirkusopettajasta AI-osaajaan ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntijasta ensihoitotyön lehtoriin.
Turun AMK on yksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista. Tarjoamme monialaisen asiantuntijaorganisaation tuen ja mielenkiintoisia työtehtäviä tulevaisuuden osaajien sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojektiemme parissa. Kansainvälisyys on meille arkipäivää ja meillä on laajat kumppaniverkostot. Työskentelemme Turussa ja Salossa viihtyisissä tiloissa, joissa on käytössä uusimmat puitteet ja laitteet niin asiantuntijatyöhön, opetukseen kuin tutkimus- ja kehitystyöhön.
Tule meille töihin.
Sijainti
Joukahaisenkatu 3
20520 Turku