Skip to main content
Sosionomi - Kittilän kunta

Haemme Kittilään varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Haemme varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Pätevyysvaatimus tehtävään on varhaiskasvatuslain 27§ mukainen. Toimessa vaaditaan erinomainen suomen kielen taito. Työsuhteessa noudatetaan KVTES:n määräyksiä.

Kittilän varhaiskasvatusta ympäröi meille tärkeät elementit; luonto ja vuodenajat. Toimintamme perustuu lapsia ja perheitä osallistavaan työskentelyyn, jossa inhimillisyys ja kyky kuunnella ovat arvokas pääoma. Lapsen hyvän elämisympäristön rakentaminen vaatii rohkeutta kehittää, pohtia, ideoida ja arvioida yhdessä eri toimijoiden kanssa. Oletko valmis työskentelemään lähellä ja yhdessä?

Jos koet edellä kerrotut tekijät mielekkäiksi, toivomme sinun jättävän hakemuksesi 14.5.2024 klo 12:00 mennessä sähköisen hakulomakkeen kautta Kuntarekry.fi -palvelusta. Tutkintotodistus pyydetään liittämään liitetiedostona.

Ennen tehtävän vastaanottamista tulee työntekijän esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, huumausainetestiä koskeva todistus (759/2004) sekä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Työsuhteessa noudatettava koeaika on kuusi (6) kuukautta.

Lisätietoja

http://www.kittila.fi
https://kittila.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus

Yhteystietomme

Lisätietoja antavat päiväkodinjohtajat Eija Metsärinta p. 040 6811 206 ja Mervi Kurtakko 040 8279 250 sekä varhaiskasvatuspäällikkö Marketta Toivola p. 040 7162 084. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kittila.fi

Tietoa organisaatiosta

Kittilän varhaiskasvatuksen tärkeät arvoparit ovat lapsilähtöisyys ja osallisuus,
yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys sekä myönteisyys ja turvallisuus. Kuljemme yhdessä perheen ja lapsen kanssa siten, että arjen tuki on helposti saatavilla. Työssä arvokasta on hyvä sisäinen ja ulkoinen asiakaspalvelu.

Sijainti
Valtatie 15
99100 Kittilä

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Rekommenderade jobb
Snabblänkar
Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
Vyinformation
Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

Öppna cookie-inställningar

Du kan också hitta oss här:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.