Perusopetuksen, lukion ja kansalaisopiston musiikin lehtorin virka
Puolangan kunnassa on avoinna perusopetuksen, lukion sekä kansalaisopiston yhteinen musiikin lehtorin virka 1.8.2024 alkaen. Tunteja peruskoulussa ja lukiossa yhteensä 13.3 ja kansalaisopistossa n. kahdeksan.
Tehtävässä edellytetään laaja-alaista musiikkitoiminnan tuntemusta, ohjaustaitoa esim. kuoroon ja bändeihin liittyen.
Tehtävään kuuluu vastuu musiikkiesityksistä koulujen ja kansalaisopiston tapahtumissa ja juhlissa. Kansalaisopiston tunnit koostuvat yksilö-, ryhmä- ja kuorotunneista.
Opetushenkilöstön viralliset kelpoisuudet määräytyvät asetuksen 986/1998 mukaan. Kelpoisuustodistukset tarkistetaan haastattelutilanteessa.
Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valinnan suorittamisesta.
Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Lisäksi musiikin lehtorille maksetaan 12 kk ajalta
150 euron/kk rekrytointilisää. Edellytyksenä rekrytointilisän myöntämiselle on toistaiseksi voimassa oleva palvelusuhde.
Tehtävä täytetään kuuden (6) kuukauden koeajalla.
Haku päättyy 3.6.2024 klo 12.
Tästä avoimesta työpaikasta on tulossa TE-live lähetys 15.5.2024 klo: 13. Pääset lähetykseen käyttämällä tätä linkkiä
https://te-live.fi/lahetykset/luZWSM8nM
Lähetyksestä jää tallenne katsottavaksi jälkikäteen.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/perusopetuksen-lukion-ja-kansalaisopiston-lehtorin-virka-musiikki-puolanka-02-2-24/
- Puolangan kunta, Sivistys
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- PUOLANKA-02-2-24
- 1.8.2024
- OVTES
- 10.5.2024 09:00 - 3.6.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritKainuuPuolankaKunta
Tuula Väisänen
perusopetuksen ja lukion rehtori
p. 040 740 2567
tuula.vaisanen(at)puolanka.fi
Puolangan kunta tarjoaa sinulle viihtyisän elin- ja työympäristön puhtaan luonnon helmassa. Kunta on savuton ja perheystävällinen kunta. Hyvät liikuntamahdollisuudet tarjoaa mm. alueen lumivarmuus, katettu jää sekä uusi liikuntahalli ja kuntosali. Puolangalla on monipuolinen kansalaisopisto ja laadukas kirjasto. Puolankajärven koulussa on noin 170 oppilasta ja lukiossa noin 30 opiskelijaa. Pääset työskentelemään hyvin varustettuun kouluun, jossa panostetaan lasten osallisuuteen ja hyvinvointiin.
Sijainti
Koulukatu 2
89200 Puolanka
Muut tehtävään liittyvät tiedot