Haemme määräaikaista hankekoordinaattoria seutukunnan kahteen hankkeeseen.
HANKEKOORDINAATTORIN TEHTÄVÄ
Haemme toimeliaaseen joukkoomme hankekoordinaattoria työskentelemään Vaativan erityisen tuen, ennaltaehkäisevien toimintamallien ja varhaisen tuen kehittäminen inklusiivisissa toimintaympäristöissä -hankkeeseen (VIP-hanke) sekä VAINU - vaikuttavaa nuorisotyötä -hankkeeseen. Olet etsimämme henkilö, jos lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntäsi.
VIP-hanke: Perhon, Vetelin, Kaustisen, Toholammin ja Lestijärven kunnat sekä Kannuksen kaupunki ovat saaneet opetushallitukselta hankerahaa, jolla haetaan vaikuttavuutta yhteisten toimintamallien edistämiseksi seutukunnassa. Yhteistyöllä vahvistetaan ja kehitetään toimintatapoja (mm. poissaolojen puuttumisen malli), joilla edistetään turvallista ja hyvinvointia tukevaa perusopetuksen toimintakulttuuria. Hanketta koordinoi Perhon kunta.
VAINU-hanke: Perhon, Halsuan, Vetelin, Kaustisen, Toholammin ja Lestijärven kunnat sekä Kannuksen kaupunki ovat saaneet Aluehallintoviraston erityisavustuksen nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen. Hankkeen tavoitteena on kehittää nuorisotyötä ja sen palveluja, sekä lisätä nuorten osallisuutta päätöksenteossa ja valmistelussa. Hanketta koordinoi Kaustisen kunta.
Hankekoordinaattori rekrytoidaan VIP-hankkeeseen ajalle 1.8. - 31.12.2024 palvelussuhteeseen Perhon kuntaan tekemään alueellista verkostotyötä perusopetuksen kouluilla. Hankekoordinaattori vastaa Perhojokilaakson kuntien perusopetuksen yksiköiden koordinoinnista.
Tämän hankkeen päättyessä hankekoordinaattorin työ jatkuu VAINU-hankkeen työntekijänä ajalla 1.1.2024 - 15.6.2025, Kaustisen kunnan palveluksessa. VAINU-hankkeen koordinaattori vastaa hankesuunnitelman mukaisen toiminnan toteuttamisesta Perhonjokilaakson kuntien alueella.
Tehtäväkohtainen palkka on 2800 euroa kuukaudessa. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä, mutta se voi satunnaisesti sisältää myös ilta- tai viikonlopputyötä.
Työtehtävän kelpoisuusvaatimukset edellytetään soveltuvaa toisen tai korkea-asteen tutkintoa, joka tukee monipuolisesti lasten ja nuorten kanssa tehtävää työtä. Eduksi katsotaan myös perehtyneisyys ja osaaminen lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn sekä oma-aloitteisuus, suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus projektityöskentely huomioon ottaen. Arvostamme positiivista asennetta sekä aitoa kiinnostusta oppilaiden kohtaamiseen.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän aloittamista esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydentilastaan. Koeaika on kaksi kuukautta.
Hakemukset Kuntarekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Liitä hakemukseen kelpoisuustodistukset ja CV ansioistasi. Hakuaika tehtävään päättyy perjantaina 24.5.2024 klo 12:00. Lisätietoja antavat:
sivistysjohtaja Anni Riihimäki, puh. 040 763 2303 tai anni.riihimaki@perho.com
sivistysjohtaja Minerva Rannila, puh. 050 4436 877 tai minerva.rannila@kaustinen.fi
Perhossa 2.5.2024
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hankekoordinaattori-601473/
- Perhon kunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 601473
- 1.8.2024
- 2800
- 7.5.2024 09:36 - 24.5.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaOpetus- ja kulttuurialan muut tehtävätKeski-PohjanmaaPerhoKunta
sivistysjohtaja Anni Riihimäki, puh. 040 763 2303 tai anni.riihimaki@perho.com
sivistysjohtaja Minerva Rannila, puh. 050 4436 877 tai minerva.rannila@kaustinen.fi
Perho sijaitsee Länsi-Suomen läänissä, Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Maantieteellisesti Perho on osa Kaustisen seutukuntaa, johon kuuluu lisäksemme Halsua, Lestijärvi, Kaustinen, Toholampi ja Veteli. Perho on vahvan talouden kunta, jossa kannustetaan vastuunottoon ja tasa-arvoon. Yrittäjyyden, hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäminen ohjaavat toimintaa.
Sijainti
Keskustie 2
69950 Perho