Tule luokanopettajaksi Lintulaakson kouluun!
Lintulaakson koulu on Lintuvaarassa sijaitseva kolmisarjainen alakoulu, jossa annetaan laadukasta perusopetusta monipuolisilla opetusmenetelmillä ja nykyaikaisilla opetusvälineillä. Koulun käyntiosoite on Linnuntie 13. Oppilaita koulussamme on 540 ja henkilökuntaa yli viisikymmentä. Lisäksi meillä toimii kaksi esiopetusryhmää, joissa annetaan valmistavaa esiopetusta.
Koulussamme opetusta ja kasvatusta ohjaa opetussuunnitelma. Opetussuunnitelma määrittelee perusopetuksen arvoperustan, laaja-alaisen osaamisen tavoitteet, oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arvioinnin perusteet. Opetussuunnitelmassa oppilas nähdään aktiivisena toimijana ja oppimisen ilo häntä eteenpäin vievänä voimana.
Espoossa painotetaan positiivisen kasvatuksen ja opetuksen näkökulmaa. Tämä tarkoittaa sitä, että autamme oppilaita tunnistamaan ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Rohkaiseva ohjaus ja kannustava palaute lisäävät oppilaan luottamusta omiin mahdollisuuksiinsa. Oppimisen haasteisiin vastaamme kehittämällä oppilaan vahvuuksia edelleen.
Työpaikan nimi ja osoite: Lintulaakson koulu, Linnuntie 13 02660 Espoo
Työaika: OVTES:in mukainen
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Haettava tehtävä on määräaikainen.
Palvelussuhde alkaa 1.8.2024.
Tämä työpaikka on esteetön.
Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus.
Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Määräaikaisissa tehtävissä huomioimme myös ei-kelpoiset hakijat.
Tehtävässä edellytetään lasten eri elämän osa-alueiden ymmärtämistä sekä kiinnostusta lasten kokonaisvaltaiseen kehittymiseen.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Arvostamme yhteistyötaitoja sekä kokemusta yhdessä työskentelemisestä.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Lisätietoja
https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/peruskoulut/lintulaakson-koulu
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/luokanopettaja-lintulaakson-koulu-espoo-03-1269-24/
- Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen perusopetus, Perusopetus, Leppävaara, Lintulaakson koulu
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- ESPOO-03-1269-24
- 1.8.2024 - 31.7.2025
- OVTES:in mukainen
- Sopimusala: OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
- 10.5.2024 13:29 - 24.5.2024 15:45
- Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatUusimaaEspooKunta
Rehtori Petteri Kuusimäki p.050-464 7775 klo 8-16
Apulaisrehtori Soili Paavola p. 046-877 1268 klo 8-16
Suomenkielinen perusopetus järjestää lapsille ja nuorille oppilaslähtöistä, korkeatasoista ja alueellisesti yhdenvertaista perusopetusta. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Toimimme yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja toisen asteen toimijoiden kanssa. Suomenkielisiä peruskouluja on yhteensä 75, ja niissä opiskelee noin 30 500 lasta ja nuorta.
Sijainti
Espoo
Muut tehtävään liittyvät tiedot