Skip to main content
test
Päiväkodin johtaja - Kirkkonummen kunta

Tule innostuneeseen ja rohkeaan päiväkodin johtajien joukkoon Kirkkonummelle!

Tule innostuneeseen ja rohkeaan päiväkodin johtajien joukkoon Kirkkonummelle tekemään kestävää ja vaikuttavaa varhaiskasvatusta yhdessä oppien ja onnistumisista iloiten. Nissnikun päiväkodin pitkäaikaisen johtajan jäädessä eläkkeelle Kirkkonummen kunnassa on haettavana päiväkodin johtajan virka 1.9.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virka täytetään vakinaisesti 2.9.2024 alkaen, mutta tehtävä on mahdollista ottaa vastaan 1.8.2024 alkaen sijaisuutena.

Päiväkodin johtaja vastaa toimipaikkojensa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Kirkkonummen strategia, varhaiskasvatussuunnitelma ja esiopetuksen opetussuunnitelma ohjaavat johtamistyötä.

Arvostamme hyvää johtamistaitoa ja valmiutta kehittää toimintaa sekä itsenäisesti että tiimityössä. Sinulla on asiakastyön, henkilöstön, pedagogiikan, talouden ja turvallisuuden johtamisen taitoja. Teet työtä sitoutuneesti osallistavalla ja joustavalla työotteella. Osaat organisoida ja tehdä päätöksiä. Sinulla on paineensietokykyä ja taitoa toimia muuttuvissa tilanteissa.

Tarjoamme sinulle energisen työyhteisön, vahvaa kollegiaalista tukea, sekä mahdollisuuden vaikuttaa varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Kirkkonummen varhaiskasvatuksessa toimii lasten kasvun ja oppimisen tuen varmistamiseksi iso joukko ammattilaisia päiväkodin henkilökunnan lisäksi.

Käytössäsi ovat mm. hyvät työterveyspalvelut, liikunta- ja kulttuurietu, sekä maksuttomat uinnit Kirkkonummen uimahallissa.

Varhaiskasvatuslaki 540/2018 31§ Kelpoisuusvaatimuksena päiväkodin toiminnasta vastaavan johtajan tehtävään on kelpoisuus 26 tai 27 §:ssä tarkoitettuun varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin tehtävään ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito. Lisäksi huomioidaan varhaiskasvatuslain (540/2018) henkilöstöä koskevat siirtymäsäännökset.

Virkaan valitun on esitettävä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista (laki Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Tartuntatautilain mukainen tuberkuloositartuntariskien selvitys edellytetään ennen tehtävässä aloittamista

Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

Hakemukset toimitetaan 17.5.2024 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn sähköisellä lomakkeella www.kuntarekry.fi (työavain KIR-03-219-24).

Haastattelut järjestetään Kirkkonummen kunnantalolla Ervastintie 2, 24.5.2024 klo 9-12. Haastatteluun kutsuttaviin ollaan yhteydessä heti rekrytoinnin päätyttyä. Haastattelutilaisuus järjestetään yhdessä Kantvikin päiväkodin johtajan rekrytoinnin kanssa.

Tiedustelut puhelimitse 040 1269 758 varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Satu Westerlund 29.4.2024 klo 8-8.45, Satu 6.5.2024 klo 13.30-15.00 ja 14.5.2024 klo 14-16 tai sähköpostitse satu.westerlund@kirkkonummi.fi

Lisätietoja

http://www.kirkkonummi.fi

Yhteystietomme

Tiedustelut puhelimitse 040 1269 758 varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Satu Westerlund 29.4.2024 klo 8–8.45, Satu 6.5.2024 klo 13.30-15.00 ja 14.5.2024 klo 14-16 tai sähköpostitse satu.westerlund@kirkkonummi.fi

Tietoa organisaatiosta

Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva yli 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 1 700 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.

Sijainti
Nissenpolku 1
02430 Masala

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.