Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Haemme kahta vakinaista varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa Kolarin alueelle.

Kolarin varhaiskasvatus muodostuu tällä hetkellä kolmesta päiväkodista sekä viidestä perhepäivähoitajasta. Tarjoamme kehittyvän työyhteisön, jonka keskiössä ovat edellisillä toimintakausilla olleet kokopäiväpedagogiikan, pienryhmätoiminnan ja tunnekasvatuksen teemat, jotka on nostettu ryhmien omia tavoitteita koostamalla. Johtamisessa korostuu tällä hetkellä näiden lisäksi myös työhyvinvoinnin teemat. Keväällä 2024 on tehty päiväkotien yhteisöissä erilaisia järjestelyitä tiimien yhteisen työn tukemiseksi ja ne jatkunevat tulevalla toimintakaudella.

Lastenhoitajalta toivomme kehittämistä ja osallistumista uuden toimintakauden tavoitteissa sekä osaamista tiimityön hyvistä käytänteistä. Toivomme myös innostusta opetella ryhmätoiminnan dokumentoinnista ryhmän portfolioon, josta lapsi, huoltaja ja työntekijä voi nähdä ja ymmärtää arjen oppimista ryhmässä. Tarjoamme yhteistä pedagogista keskustelua erilaisissa kokoontumisissa, kehittämis- ja arviointipäiviä sekä muita vaikuttamismahdollisuuksia omaan, tiimin ja yhteisömme työarkeen.

Tässä työssä on halutessasi mahdollista sopia osa-aikaisesta työajasta sekä vaikuttaa työsuhteen kestoon tai työpaikan sijaintiin jatkossa niin halutessasi. Kolarin kunta tarjoaa yli 3 kk työsuhteessa oleville työntekijöilleen kulttuuri- ja liikuntaetuuksia sekä myös luontomatkailukeskus Ylläksen staff-passin, jolla saat etuja lukuisissa tunturikylien yrityksissä.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä rikostaustaotetta lasten kanssa toimimiseen (504/2002).

Lisätietoja

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kolarin-kunta/

Yhteystietomme

Annika Riekkola annika.riekkola@kolari.fi 040 8277384
Juho Haapala juho.haapala@kolari.fi 040 489 5575
Karoliina Helpiö karoliina.helpio@kolari.fi 0407589835

Tietoa organisaatiosta

Olemme vakaa ja turvallinen työnantaja. Työyhteisönä uskallamme visioida rohkeasti ja opimme kokeilemalla. Meillä kannustetaan kehittämään omaa osaamista, verkostoitumaan ja tekemään yhdessä. Meillä on vapaa ja salliva työkulttuuri, jossa kaikkien mielipiteet ja ajatukset ovat huomioimisen arvoisia. Tunnistamme haasteet työyhteisöissämme ja pyrimme löytämään ratkaisuja yhdessä kehittäen.

Sijainti
Jussintie 4, Kotamäentie 1, Koulutie 2
95900 Kolari

  • Kolarin kunta - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.