Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Tule Kilon alueelle rakentamaan positiivista ja tasa-arvoista varhaiskasvatusta!

Etsimme sensitiivistä ja työyhteisötaidoiltaan ratkaisukeskeistä sekä positiivisella asenteella varustettua varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa kiertävän varahenkilön tehtävään.

Kotiyksikkönä toimii Lansantien päiväkoti, Kilossa. Työ ajoittuu pääsääntöisesti klo 7-17 välille. Tehtäviisi kuuluu henkilökunnan sijaistaminen yksiköiden ryhmissä, yhdessä sovituin aikatauluin.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävät painottuvat hoito- ja huolenpitotehtäviin, huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä varhaiskasvatuksen opettajan kanssa yhteistyössä suunnitellun pedagogisen toiminnan toteuttamiseen, arviointiin ja kehittämiseen.

Turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä tuemme lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja oppimisen edellytyksiä, jossa lasten osallisuudella ja luovuudella on keskeinen merkitys. Haluamme tarjota lapsille hoitopäivän aikana positiivisia onnistumisen kokemuksia sekä myönteisiä elämyksiä. Arvostamme leikkiä ja tutkimusta lapsen luontaisena tapana oppia.

Tarjoamme sinulle vaihtelevan ja monipuolisen työn erilaisissa lapsiryhmissä sekä hyvän kollegiaalisen tuen. Kiertävälle varahenkilölle maksetaan erillistä 100 €/kk lisää tehtävän luonteen vuoksi.

Haemme työyhteisöömme motivoitunutta ja kehittämisestä kiinnostunutta, innostuneen työotteen omaavaa varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi joustavaan työyhteisöömme!

Arvostamme monipuolista osaamista ja monenlaisesta työkokemuksesta on tässä tehtävässä hyötyä. Voit olla myös alanvaihtaja, perehdytämme kaikki työntekijämme tehtäviinsä. Tuemme osaamisesi kehittämistä erittäin mielellämme ja mahdollistamme tutkinto-opiskelua myös työn ohessa.

Työpaikan nimi ja osoite: Lansantien päiväkoti, Edelfeltinkuja 2, 02610 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen.

Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).

Edellytämme riittävää suomen kielen taitoa sekä joustavuutta reagoida nopeisiin muutoksiin.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös hyviä tiimityötaitoja, ja työkokemuksen varhaiskasvatuksessa luemme eduksesi.

Varahenkilö on toivottu työkaveri ja odotamme jo sinua joukkoomme!

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea! Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.

Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/lansantien-paivakoti

  • Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran palvelualue/Länsi, Leppävaara/länsi kunnalliset päiväkodit, Lansantien päiväkoti
  • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
  • ESPOO-03-1127-24
  • 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan
  • Tehtäväkohtainen palkka: 2 389,49 €/kk + kiertävän varahenkilön lisä 100 €/kk
  • Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
  • 26.4.2024 12:51 - 10.5.2024 15:45
  • Opetus- ja kulttuurialaUusimaaEspooVarhaiskasvatuksen lastenhoitajatKunta
Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Diana Al-Zalimi, p. 040 551 4959, etunimi.sukunimi@espoo.fi.

Tietoa organisaatiosta

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.

Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!

Sijainti
Edelfeltinkuja 2
02610 Espoo

  • Espoon kaupunki - Savuton työpaikka
  • Espoon kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.