Hei varhaiskasvatuksen opettaja! Kiinnostaako sinua työ modernissa oppimisympäristössä ja kehittämismyönteisessä työyhteisössä?
Haemme varhaiskasvatuksen opettajia 3-5-vuotiaiden lasten ryhmiin. Ryhmässäsi on 21 lasta ja työskentelet toisen varhaiskasvatuksen opettajan parina. Tiimiin kuuluu lisäksi lastenhoitaja. Ryhmän opettajana vastaat lapsiryhmän pedagogiikasta, toiminnan suunnittelusta ja arvioinnista, varhaiskasvatussuunnitelmien kirjauksesta ja toimit yhteistyössä muiden varhaiskasvatuksen opettajien kanssa pedagogisessa tiimissä.
Monikon päiväkoti on avautunut Leppävaaran keskustaan elokuussa 2021. Päiväkodissa toimii seitsemän ryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta asiakkaiden tarpeen mukaan ma-pe klo 6-22. Meillä on mahdollisuus tehdä vuorotyötä, mutta työaikasi voivat sijoittua myös klo 7-17 välille. Huomioimme myös osa-aikatyötä hakevat opettajat. Monikon päiväkodin tilat ja lähiympäristö mahdollistavat monipuolisen varhaiskasvatuksen toteutuksen. Metsäretkipaikat sekä kaupunkikeskuksen palvelut ja esimerkiksi jäähalli ja kirjasto ovat kävelymatkan päässä. Päiväkodissamme on mm. vesileikkihuone, nassikkapainisaleja, monitoimisali ja verstas. Opettajille on oma työtila suunnitteluaikaa varten. SAK-ajat toteutuu opettajilla hyvin.
Odotamme sinulta positiivista ja kehittämismyönteistä asennetta sekä kykyä heittäytyä lasten maailmaan. Olet sensitiivinen, läsnäoleva ja turvallinen kasvattaja. Kohtaat lapset sekä aikuiset ystävällisesti ja sinulla on hyvät tiimityötaidot. Monikon päiväkodissa sinulla on mahdollisuus jakaa ja hyödyntää osaamistasi ja ideoitasi.
Tarjoamme sinulle reilun ja huumorintajuisen työyhteisön ja työtäsi tukevan opettajatiimin. Esihenkilön lisäksi tiimisi työssä ovat tukena kieli- ja kulttuuriopettaja sekä laaja-alainen erityisopettaja.
Meillä Monikossa on innostuttu kehittämään viime aikoina erityisesti kieli-, kulttuuri- ja katsomusteemaa. Olemme suunnitelleet ja toteuttaneet koko päiväkodin kesken yhteisöllistä leikkiä ja viettäneet vuoden aikana useita eri kulttuureiden juhlia. Opimme yhdessä ja toisiltamme jatkuvasti! Teemme paljon yhteistyötä ryhmien välillä. Monikon päiväkodissa on lisäresurssina tulevalla toimintakaudella kaksi kasvatusvastuullista työntekijää ryhmien vaatiman mitoituksen lisäksi.
Tarjoamme sinulle mentorointiohjelmamme tuen aloittaessasi varhaiskasvatuksen opettajan työt. Mentorointiryhmän tuella espoolainen varhaiskasvatus tulee sinulle tutuksi ja opit tunnistamaan omat vahvuutesi ja osaamisesi. Samalla saat aineksia omaan ammatilliseen kasvuun ja työhyvinvointiin. Pääset keskustelemaan kokeneen mentorin kanssa uran alkuvaiheeseen liittyvistä iloista ja haasteista, ja tutustut myös muihin varhaiskasvatuksen opettajina aloitteleviin kollegoihin.
Tehtävän aloitusaika on sovittavissa.
Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Monikon päiväkodin arkea voit seurata myös Instagramissa @monikonpk
Työpaikan nimi ja osoite: Monikon päiväkoti, Veräjäpellonkatu 2-4, 02650 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen.
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti.
Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea! Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Lisätietoja
https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/monikon-paivakoti
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-opettaja-monikon-paivakoti-espoo-03-871-24/
- Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran palvelualue/Itä, Leppävaara/Itä kunnalliset päiväkodit, Monikon päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- ESPOO-03-871-24
- 2
- 29.7.2024
- Tehtäväkohtainen palkka: 2900 €/kk
- Sopimusala: OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
- 8.5.2024 19:16 - 24.5.2024 15:45
- Opetus- ja kulttuurialaUusimaaEspooVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
Lisätietoa antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Riikka Immonen, etunimi.sukunimi@espoo.fi tai puh. 040 636 8570.
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.
Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!
Sijainti
Veräjäpellonkatu 2-4
02650 Espoo