Skip to main content

Haussa Vehmaan kunnan varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja kolmen vuoden määräaikaiseen virkasuhteeseen.

Oletko sinä kehittämismyönteinen, vastuuntuntoinen ja aktiivinen tiimipelaaja? Haluatko olla kehittämässä kasvavaa varhaiskasvatusyksikköä tiiviissä yhteistyössä henkilöstön kanssa? Tarjoamme sinulle aitiopaikan varhaiskasvatuksen ytimessä.

Vehmaan varhaiskasvatus etsiin joukkoihinsa esiopettajaa, jonka tehtäviin kuuluu varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtajan tehtävät. Tehtävään kuuluu erikseen määritellyt apulaisjohtajan tehtävät, joihin kuuluu henkilöstöhallinnollisia tehtäviä ja varhaiskasvatuksen kehittämistyötä sekä valittu toimii varhaiskasvatuksen johtajan sijaisena. Tehtävään valittu vastaa oman lapsiryhmänsä pedagogiikasta yhdessä kasvattaja tiiminsä kanssa.

Kelpoisuusvaatimuksena on uuden varhaiskasvatuslain §31 mukaan kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito.
Mikäli tehtävään ei saada kelpoisuusehtoja täyttävää henkilöä, voidaan tehtävään ottaa enintään vuoden ajaksi kerrallaan henkilö, jolla on suoritettujen opintojen perusteella riittävät edellytykset ja tehtävän edellyttämä taito tehtävän hoitamiseen.
Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen työsuhteen alkamista.
Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.vehmaa.fi

Yhteystietomme

Rehtori-koulutoimenjohtaja Esa Vehviläinen p. 044 739 3003, esa.vehvilainen@vehmaa.fi

Tietoa organisaatiosta

Vehmaan kunta on n. 2400 asukkaan kunta Vakka-Suomessa. Runsaat järvet ja meren läheisyys tarjoavat viihtyisän asuinympäristön.

Sijainti
Vinkkiläntie 26
23200 Vinkkilä

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.