Haemme kahta (2) VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAA Kaarikadun ja Paavolan päiväkoteihin 1.8.2024 alkaen. Tehtävänä on toimia varahenkilönä ilta-, viikonloppu- ja vuorohoitoa järjestävissä yksiköissämme.
Arkipäivisin työskentelet oman ”kotipäiväkodin” eri ryhmissä. Olet myös osa viiden varahenkilön tiimiä, joka päivystää viikonloppuisin mahdollisten sairauspoissaolojen varalta. Varallaolosta maksetaan työehtosopimuksen mukainen korvaus.
Varahenkilöt ovat ennalta suunnitellun kierron mukaan viikonloppuisin ja pyhäpäivinä vuorollaan varalla lähtemään tarvittaessa työvuoroon johonkin kaupungin kolmesta viikonloppu- ja vuorohoitoa tarjoavasta päiväkodista.
Varahenkilön tehtävässä pääset kohtaamaan eri ikäisiä lapsia ja vaikuttamaan heidän varhaiskasvatuspäiviinsä. Toivomme, että työtapasi on ammatillisesti sensitiivinen ja huomaat jokaisessa lapsessa hyvän. Jos olet lisäksi oma-aloitteinen ja toimeen tarttuva sekä innokas tutustumaan erilaisiin oppimisympäristöihin olet etsimämme henkilö.
Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja sekä positiivista ja joustavaa asennetta työhön.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.
Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Koeaika on 6 kuukautta. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 20.5.2025 klo 9.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu. Lisäksi olet oikeutettu paikallisliikenteen työsuhdematkalippuun, vuosittaiseen polkupyörähuoltoetuun ja sovittuihin lounasetuihin.
Varhaiskasvatus kuuluu sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalveluiden järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani.
Lisätietoja
https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/paivakodit/paavolan-paivakoti/
https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/paivakodit/kaarikadun-paivakoti/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-lastenhoitaja-2-kpl-lahti-02-190-24/
- Lahden kaupunki, Paavolan ja Kaarikadun päiväkodit
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- LAHTI-02-190-24
- 2
- 1.8.2024
- Tehtäväkohtainen palkka on 2 315,10 €/kk
- 29.4.2024 14:00 - 20.5.2024 09:00
- Opetus- ja kulttuurialaPäijät-HämeLahtiVarhaiskasvatuksen lastenhoitajatKunta
Paavolan päiväkodin johtaja Henriikka Winqvist p. 050 398 5476
Kaarikadun päiväkodin johtaja Petri Salminen p. 050 398 5478
Lahti on kaupungin kokoinen kaupunki, joka pysyy liikkeessä ja luo tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Meillä työn ja perhe-elämän yhdistäminen on joustavaa.
Lahti on yliopistokaupunki ja kansainvälisesti tunnettu ympäristökaupunki. 120 000 asukkaan kaupungissa arki on sujuvaa, palvelutarjonta on runsasta ja luonto alkaa etuovelta. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Sijainti
Lahti