Skip to main content
Kesätyöt 2023

12.5.2023 11:12

Kesätyöhaku on käynnissä!

Kesäkauden 2023 työ- ja harjoittelupaikat on haettavana pääsääntöisesti tammi-maaliskuussa. Kuntarekrystä löydät runsaasti avoimia kesätyöpaikkoja eri toimialoilta ympäri Suomen.

Monipuolisesti mahdollisuuksia

Kunnat, kaupungit, muut kuntaorganisaatiot ja hyvinvointialueet työllistävät valtavasti kesätyöntekijöitä ja -harjoittelijoita vuosittain. Kesätöitä löytyy sosiaali- ja terveydenhuoltoalalta, tekniseltä alalta, hallinto- ja toimistotyön parista sekä opetus- ja kulttuurialalta.

Työsuhteita on tarjolla moneen lähtöön – 1-3 kuukauden mittaisten kesäpaikkojen lisäksi hakuun tulee alkuvuodesta tyypillisesti myös 4-6 kuukauden mittaisia, jo aiemmin keväällä alkavia tai pidemmälle syksyyn jatkuvia kausityöpaikkoja, esimerkiksi ulkoalueiden hoitotehtävissä. Joissain tehtävissä työn kesto voi olla myös sovittavissa. Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla kesätyöpaikat julkaistaan kesäsijaisuuksien nimellä, kun rekrytoinnilla paikataan vakituisen henkilöstön vuosilomia.

Kaikki avoimet kesätyöpaikat löydät täältä. Voit tarkentaa haku haluamillasi kriteereillä, esimerkiksi sijainnin mukaan. Voit myös selata kesätyöpaikkoja toimialoittain:

Terveydenhuoltoala

Sosiaaliala

Tekninen ala

Hallinto- ja toimistotyö

Opetus- ja kulttuuriala

Ettei sopiva kesätyöpaikka mene sivu suun, aseta itsellesi kätevä hakuvahti! Hakuvahti ilmoittaa sinulle automaattisesti juuri sinua kiinnostavista työpaikoista. Lue lisää hakuvahdista täältä.

Vinkkejä työnhakuun

Löytäessäsi mielenkiintoisen kesätyö- tai harjoittelupaikan, tarkistathan aina huolella työpaikkailmoituksessa ilmoitetun hakuajan päättymispäivän. Osa kesäkauden rekrytoinneista voi päättyä jo tammikuun aikana, joissain hakuaikaa voi olla pitkällekin kevääseen. Tyypillisesti hakuajat päättyy kuitenkin helmi-maaliskuussa. On myös mahdollista, että hakemuksia käsitellään jo hakuajan aikana, jolloin hakemus kannattaa jättää hetimmiten.

Työelämäuutiset -sivuiltamme löydät runsaasti artikkeleja, joissa opastetaan esimerkiksi hakemuksen ja CV:n tekoon, haastattelutilanteeseen valmistautumiseen sekä työpaikkojen hakemiseen Kuntarekryssä. Ohjeita Kuntarekryn käyttöön löydät myös työnhakijan oppaastamme.

Kaikkia Kuntarekrystä löytyviä työpaikkoja haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta. Käy luomassa itsellesi profiili, jos sitä ei sinulla vielä ole. Profiilin pääset luomaan kuntarekry.fi -etusivun oikeasta yläkulmasta. Kun lisäät profiiliin tietosi, voit kopioida samat tiedot usealle eri hakulomakkeelle, jolloin työnhaku sujuu helposti ja nopeasti.

Huom. Muistathan, että Kuntarekryn tunnukset ovat henkilökohtaiset. Kirjaudu siis aina sisään omilla tunnuksillasi, äläkä esimerkiksi vanhemman tai kaverisi tunnuksilla.

Tsemppiä työnhakuun!

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Ajankohtaista Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.