Skip to main content
test
Koulu, Haukipudas/työkokeilu, Kellon koulu - Oulun kaupunki

Koulu on tuttu paikka meille kaikille, mutta millaista siellä on olla töissä? Kiinnostaako sinua opetustyö ja työskentely lasten ja nuorten kanssa? Oletko ajatellut, että opettajan työ voisi olla sinua varten? Entä tiedätkö, mitä koulunkäyntiavustajan työ on? Kouluissa on mahdollisesti myös kerhonohjaajan tehtäviä tai vaikkapa välituntien aikana lasten kanssa toimimista. Kuulostaa siltä, että päivät kuluvat nopsaan, eikö?
Työkokeilun aikana työtehtäviin voi kuulua myös toimisto- ja järjestelytöitä ja näet mitä kaikkea muuta koulussa tehdään.
Työ koulussa on monipuolista ja vaihtelevaa eikä kahta samanlaista päivää ole. Kiinnostuit? Hyvä, sillä silloin koulu on juuri oikea työkokeilupaikka sinulle!

TYÖTEHTÄVÄT:

Kellon kouluun on tarjolla työkokeilupaikkoja. Tehtäväkuvana on koulussa esiintyvät monipuoliset avustavat työtehtävät.


Työpörssin työkokeilupaikat on tarkoitettu oululaisille työttömille työnhakijoille.
Ennen työkokeilupaikan hakemista tarkista asiointipaikastasi (BusinessOulu Työllisyyspalvelut tai TE- toimisto), että olet oikeutettu työkokeiluun.
Työkokeilupaikkoja ei ole tarkoitettu opiskelijoille, opiskeluun liittyviin harjoitteluihin tai työssä oppimiseen.
Ilmoituksen yhteydessä mainittu hakuaika on viitteellinen: paikat täytetään heti, kun sopiva työkokeilija löytyy.
Yli 3 kk:n työkokeilusta lasten parissa tulee esittää rikostaustaote asiointipaikkasi virkailijalle ja työkokeilupaikkaan (rikosrekisterilaki 6.2 §).
Lisätietoa: http://www.ouka.fi/tyoporssi

Yhteystietomme

Rehtori Juha Heikkinen p. 040 483 7279
juha.heikkinen@ouka.fi
Kellon koulu
Kylätie 6, 90820 Kello

Tietoa organisaatiosta

Oulun kaupunki, www.ouka.fi

Sijainti
Kylätie 6
90820 Kello

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Finnish Consulting Group Oy Finnish Consulting Group Oy-logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.