Skip to main content
test
Laaja-alaisen erityisopettajan viransijaisuus - Oriveden kaupunki

Tule perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteisen erityisopettajan sijaiseksi!

Haemme perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteisen erityisopetuksen opettajan viransijaista ajaksi 5.8.2024 - 1.6.2025, palvelussuhde sijoittuu Oriveden yhteiskouluun ja lukioon.

Arvostamme laajaa erityispedagogiikan osaamista, lainsäädännön tuntemista, lapsen, nuoren ja perheiden kohtaamisen taitoja, oma-aloitteisuutta, yhteistyö- ja tiimityötaitoja sekä hyvää organisointikykyä.

Oriveden yhteiskoulussa opiskelee 285 oppilasta seitsemännestä yhdeksänteen vuosiluokkaan. Oriveden lukiossa on 152 opiskelijaa. Koulut sijaitsevat samalla kampuksella.

Koulukeskukseen on helppo tulla myös julkisilla liikennevälineillä, sillä se sijaitsee aivan ysitien varrella. Myös junayhteydet niin Tampereen kuin Jämsän suuntaan toimivat hyvin ja juna-asemalta pääsee kätevästi Oriveden keskustaan Nyssykkä-palvelun avulla.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.

Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.

Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset skannattuina.

Jos kiinnostuit, laita hakemus tulemaan jo tänään kuntarekry.fi:n kautta.

Viransijaisuuden täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen palvelussuhteen alkamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa 504/2002 tarkoitettu rikosrekisteriote.

Yhteystietomme

rehtori Jari Hildén, p. 040 133 9253,
apulaisrehtori Janne Tilkustenmäki, p. 040 553 5892
sähköposti: etunimi.sukunimi@orivesi.fi

Tietoa organisaatiosta

Orivesi on lähes 9 000 asukkaan vireä ja viihtyisä kaupunki Tampereen seudulla. Orivedellä on hyvät palvelut, monipuoliset mahdollisuudet aktiiviseen vapaa-ajan harrastustoimintaan sekä hyvin toimivat liikenneyhteydet.

Sijainti
Opintie 1
35300 Orivesi

  • Oriveden kaupunki - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.