Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla, palveluita tarjotaan valtakunnallisesti. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Tredu tarjoaa yrityksille mm. täydennyskoulutusta, osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta.
Haemme opinto-ohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen 1.7.2024 alkaen. Pääasiallinen toimipiste palvelussuhteen alkaessa on Tredu Pyynikki. Työtehtävässä organisoit Duunipajan toimintaa hybridimallilla.
Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan.
Eduksi katsotaan
-laaja ammatillisen ohjauksen ja erityisesti hybridimallisen ohjauksen työkokemus
-eri alojen opiskelijoiden ohjaamistyön kokemus
-Duunipajan tai muun vastaavan toimintamallin vahva työkokemus (Duunipaja on opiskelu -ja ohjauspaikka lisätukea tarvitseville)
-monikulttuuristen ja erilaisten opiskelijoiden ohjaustyön kokemus
Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava viranhaltijasta annetun lain (304/2003 7 §) perusteella hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Virassa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus on OVTES:n mukaan.
Pyydämme, että liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen KuntaRekryyn. Alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja tehtävästä antaa koulutuspäällikkö Sanna Hirvola puh. 040 514 1390, sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi.
Hakuaika päättyy 20.5.2024.
Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/opinto-ohjaaja-tredu-tre-01-509-24-1/
- Tampereen kaupunki, Tredu Pyynikki
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainen
- TRE-01-509-24
- 1.7.2024
- OVTES
- Sopimusala: OVTES
- 6.5.2024 14:16 - 20.5.2024 23:59
- Opetus- ja kulttuurialaAmmatilliset opettajatPirkanmaaTampereKunta
Koulutuspäällikkö Sanna Hirvola puh. 040-5141390, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
33101 Tampere