Skip to main content
test
Oulaisten lukion rehtori - Oulaisten kaupunki

Oulaisten kaupunki hakee innostavaa, innovatiivista, ahkeraa ja osaavaa rehtoria vakituiseen virkaan 1.8.2024 alkaen.

Lukion rehtori johtaa ja kehittää lukion toimintaa sekä hoitaa lukion hallinnolliset ja taloudelliset tehtävät. Hänen vastuullaan on opetuksen järjestäminen, sen pedagoginen kehittäminen ja yhteistyö muiden oppilaitosten ja sidosryhmien kanssa.

Haemme rehtoria, jolta odotetaan kokonaisnäkemystä ja kokemusta lukion johtamisesta sekä innostunutta, innostavaa ja kannustavaa pedagogista johtajuutta. Omaat positiivisen johtamistyylin ja tunnet olosi kotoisaksi koulutusalan digitaalisessa kehityksessä. Koet yhteistyön vahvuutena ja rikkautena, omaat vankan kokemuksen lukiokoulutuksesta ja kansainvälisestä toiminnasta. Koet tärkeänä antaa nuorille parhaat mahdolliset valmiudet pärjätä hyvin opiskeluissaan, tulevaisuuden työelämässä sekä elämässä yleensä. Menestyminen rehtorin työssä edellyttää myös vahvaa osaamista henkilöstö- ja talousjohtamisessa.

Rehtorin tehtäviin kuuluu myös Harraste-akatemian kehittäminen ja koordinoiminen.

Viran kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset. Palkkauksessa ja muissa palvelussuhteen ehdoissa noudatetaan kunnallista opetusalan virka- ja työehtosopimusta.

Virkaa valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 edellyttämä rikosrekisteriote. Viran täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Virka täytetään 1.8.2024 alkaen.

Hakemukset tulee toimittaa 10.5.2024 klo 12.00 mennessä sähköisesti Kuntarekry.fi palvelun kautta, ei liitteitä. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja

http://www.oulainen.fi

Yhteystietomme

Sivistysjohtaja Ari Sarpola, puh. 044-4793240, e-mail: etunimi.sukunimi@oulainen.fi.

Tietoa organisaatiosta

Oulaisten kaupunki on vajaan 7000 asukkaan virkeä, nuorekas ja kompakti kaupunki. Kaupunkiin on hyvät liikenneyhteydet ja kaupungin elinvoimassa korostuvat alueelliset sairaanhoidon, terveydenhuollon, kuntoutuksen ja koulutuksen palvelut. Kaupungissa on vireää teollisuutta ja monipuoliset vapaa-ajanvietto- ja harrastusmahdollisuudet.

Sijainti
Oulaistenkatu 54
86300 Oulainen

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.