Tule Espoon keskuksen eteläiselle alueelle varhaiskasvatuksen erityisavustajaksi, vakinaiseen työsuhteeseen!
Etsimme erityisavustajaa vakinaiseen työsuhteeseen.
Työpaikka työsuhteen alkaessa on Hösmärin päiväkodissa, pedagogisesti vahvistetussa ryhmässä.
Työpaikka on Espoon keskuksen eteläisellä alueella. Lapsiryhmien tarpeita arvioidaan vuosittain ja avustajan tehtävä voi siirtyä toiseen päiväkotiin. Ryhmäkohtaiset erityisavustajat työskentelevät pääosin päivävuoroissa välillä 7:30-16:30.
Tiimikavereinasi Hösmärissä ovat lastenhoitaja ja 2 varhaiskasvatuksen opettajaa.
Päiväkodissa on 0-6-v lapsia kuudessa ryhmässä.
Meille on hyvät kulkuyhteydet ja oppimisympäristömme ovat monipuolisia.
Varhaiskasvatuksen erityisavustajan työ on monipuolista ja innostavaa. Osallistut aktiivisesti lapsiryhmän toimintaan ryhmän muiden työntekijöiden kanssa. Tehtäviisi kuuluu arjen kaikissa tilanteissa avustaminen siten, että lasten kasvu ja yksilöllinen kehitys on mahdollista.
Työyhteisömme ja asiakkaamme ovat monikulttuurisia ja arvostamme myös kielitaitoasi. Tehtävä vaatii hyvää suomen kielen suullista osaamista.
Kokemus erityisavustajan tehtävistä on haussa eduksi. Vakituiseen tehtävään valittavalla tulee olla esihenkilösuosittelija.
Työsuhde alkaa 2.9.2024.
Valinta tehdään hakuajan päätyttyä, sen jälkeen kun haastattelut on saatu päätökseen.
Työpaikan nimi ja osoite: Hösmärin päiväkoti, Sokinvuorenkuja 2, 02760 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Kelpoisuusvaatimus: Tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus
Edellytämme hyviä tiimityötaitoja.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kokemusta erityisavustajan työstä.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisavustaja-hosmarin-paivakoti-espoo-03-1245-24/
- Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoon keskuksen palvelualue/Etelä, Espoon keskus/Etelä kunnalliset päiväkodit, Hösmärin päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- ESPOO-03-1245-24
- 2.9.2024 tai sopimuksen mukaan
- Tehtäväkohtainen palkka: 2 189,45 €/kk
- Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
- 7.5.2024 03:00 - 21.5.2024 15:45
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätUusimaaEspooKunta
Lisätietoja antaa Hösmärin varhaiskasvatusyksikön johtaja Sari Ahola 0468771080 tai sari.t.ahola@espoo.fi
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.
Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!
Sijainti
Sokinvuorenkuja 2
02760 Espoo