Liity hyvän piiriin ja tule tekemään varhaiskasvatuksen erityisopettajan työtä osaavaan ja moniammatilliseen joukkoomme Kangasalan kaupungille! Jokainen tiimin jäsen on tärkeä osa laadukkaan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toteuttamista.
Kangasalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Meillä Kangasalla arvostetaan oman osaamisen ja työyhteisön kehittämistä, joten kaupunki tarjoaa paljon koulutusmahdollisuuksia. Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Työhyvinvoinnin tukemiseksi meillä on käytössä uintietuus Kangasalan uimahallissa, hyvinvointi- ja työmatkaetuus (Epassi), työsuhdepolkupyöräetuus sekä hyvät ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut.
Kangasalan kaupungissa on 15 päiväkotia ja 4 esiopetusyksikköä. Luomme varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa mahdollisimman hyvän perustan lasten elinikäiselle oppimiselle turvallisissa ja kehittyvissä, oppimista edistävissä ympäristöissä. Meillä on erikokoisia ja erilaisia työyhteisöjä, joissa on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Tule mukaan edistämään lasten oppimista, kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia kanssamme.
Harjunsalon päiväkodissa on avoin vakinainen lapsiryhmässä toimivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä 1.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Harjunsalon päiväkodissa on kuusi ryhmää ja se on vuorohoitoa tarjoava yksikkö. Harjunsalon päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Kangasalan nauhataajamassa.
Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, positiivista asennetta työhön ja halua tehdä arvokasta työtä lasten parissa. Toivomme sinulta intoa ja sitoutumista erityispedagogiikan kehittämistyöhömme. Keskeisimpiä tehtäviä työssäsi ovat lapsiryhmässä asiantuntijana toimiminen, lapsen tuen tarpeen havaitseminen, suunnittelu ja arviointi, oppimisympäristöjen ja pedagogiikan kehittäminen sekä lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, kasvun ja oppimisen edistäminen.
Kelpoisuusehtona tehtävään on varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus, jonka lisäksi erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Laki 540/2018.
Lisäksi edellytämme suomen kielen hyvää suullista ja tyydyttävää kirjallista taitoa.
Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote ja tutkintotodistus. Palvelussuhteen alussa käytetään koeaikaa.
Palkkaus on OVTESin mukainen.
Mikäli muutat Kangasalle kauempaa, autamme mielellämme vuokra-asunnon haussa.
Haastattelut ovat tiistaina 28.5. klo 9-11 Harjunsalon päiväkodissa, Vääränkallionkuja 1, Kangasala.
Lisätietoja
http://www.kangasala.fi
https://www.kangasala.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-erityisopettaja-kla-02-54-24/
- Kangasalan kaupunki, Sivistyskeskus, Varhaiskasvatus- ja esiopetuspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- KLA-02-54-24
- 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan
- OVTES:n mukainen
- 3.5.2024 10:45 - 20.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaPirkanmaaKangasalaVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
Lisätietoa tehtävästä antaa varhaiskasvatuksen erityisopettaja Minttu Mali, 040 133 6221, sposti minttu.mali1@kangasala.fi ja varhaiskasvatusyksikön johtaja Hanna Kaskelma, 050 597 5717, hanna.kaskelma@kangasala.fi.
Kangasala on vireä ja kehittyvä yli 33 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa Tampereen naapurissa. Kangasalan kaupunki on toimintaansa aktiivisesti kehittävä, työelämän laatuun ja koulutukseen panostava työnantaja. Kasvukuntana Kangasala tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen ja työskentelyyn.
Sijainti
Kunnantie 1
36200 Kangasala