Haluatko olla osa maailman kiinnostavinta jatkuvasti oppivaa yhteisöä? Haemme musiikin päätoimista tuntiopettajaa Ammattiopisto Gradian taiteen perusopetukseen ja Gradia-lukioihin ajalle 1.8.2024-31.7.2025.
Gradiassa olet osa Suomen suurimpiin kuuluvaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen yhteisöä.
Tehtäviisi musiikin tuntiopettajana kuuluu sekä taiteen perusopetuksen instrumenttiopetus esimerkiksi pop/jazz laulussa ja/tai sähkökitarassa että musiikin opetus ja ohjaus lukion pakollisilla ja musiikin valtakunnallisen erityistehtävän opintojaksoilla.
Tehtävässä edellytetään musiikkikasvatuksen osaamista, instrumentti- ja ryhmäpedagogiikan osaamista, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja sekä valmiutta työn kehittämiseen. Eduksi voidaan katsoa osaaminen musiikkiteknologiaan ja siinä käytettävään välineistöön. Lisäksi arvostamme verkkopedagogiikan osaamista.
Toimimme yhdeksällä kampuksella Jyväskylässä, Jämsässä ja Lievestuoreella. Tehtävän ensisijainen toimipaikka virkasuhteen alkaessa on Suomalainen musiikkikampus Jyväskylässä.
Etsimme yhteisöömme Sinua, joka työskentelet arvojemme mukaisesti:
-arvostaen,
-rohkeasti,
-vastuullisesti,
-yhdessä.
Tarjoamme sinulle:
-mukavan työyhteisön ja tukea työssä onnistumiseen
-mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen
-kattavat työterveyspalvelut Terveystalossa
-vuotuisen liikunta- ja kulttuuriedun, ryhmäliikuntatunteja ja oman kuntosalin käyttömahdollisuuden
-kuntovalmentajan palvelut
-edullisen henkilökuntalounaan opiskelijaravintoloissamme
-alennuksen Jyväskylän liikenteen Linkki-kuukausilipusta
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on asetuksen (986/1998) 19 §:n mukainen laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus.
Palkka ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen OVTES mukaan. Soveltuvan ylemmän kk-tutkinnon suorittaneen kokoaikaisen kelpoisen tuntiopettajan tehtäväkohtainen palkka on 2547,82 euroa/kk (Osio F liite 10), jonka lisäksi maksetaan olennaisen työkokemuksen pituuteen perustuvaa vuosisidonnaista lisää enintään 666,80 euroa/kk, ja 3319,34 euroa/kk (Osio B liite 2), jonka lisäksi maksetaan olennaisen työkokemuksen pituuteen perustuvaa vuosisidonnaista lisää enintään 1020,96 euroa/kk. Lisäksi maksetaan rekrytointilisää 44,44 euroa/kk. Lisäksi kaikissa tehtävissämme on mahdollisuus enintään 10 % henkilökohtaiseen lisään. Yhteispäätoimiselle tuntiopettajalle maksetaan kummassakin oppilaitoksessa se osuus varsinaisesta palkasta, mikä vastaa hänen tuntimääränsä suhdetta ao. viran opetusvelvollisuuteen.
Tehtävässä noudatetaan opetusvelvollisuustyöaikaa. Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta (6) kuukautta vanhempi.
Tehtävää hakeneiden joukosta voidaan täyttää myös lukuvuonna 2024 - 2025 mahdollisesti tarvittavia muita määräaikaisia opetustehtäviä tai sijaisuuksia. Hakijoita pyydetään hakemuksessaan ilmoittamaan, ovatko he käytettävissä näihin tehtäviin. Työhaastattelussa on mahdollinen opetus- ja/tai soittonäyte.
Tule tekemään astetta parempaa tulevaisuutta!
Lisätietoja
http://www.gradia.fi
https://www.gradia.fi/hae-opiskelemaan/musiikki-ja-tanssi-harrastuksena
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/tuntiopettaja-paatoiminen-musiikki-594495/
- Ammattiopisto Gradia
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- 594495
- 1.8.2024 - 31.7.2025
- OVTES:n mukaan, kts. työpaikkailmoitus
- 7.5.2024 10:00 - 20.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritKeski-SuomiJyväskyläOppilaitos
Koulutuspäällikkö Jarmo Kivelä, Ammattiopisto Gradia, 0403415899
Apulaisrehtori Riikka Lahtonen, Schildtin lukio, 0403414737
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia rakentaa astetta parempaa tulevaisuutta. Luomme kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille mahdollisuuksia osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Jatkuvasti oppivassa yhteisössämme opiskelijoita on 22 000 ja henkilöstöä 950.
Gradiaan kuuluvat Ammattiopisto Gradia sekä Gradia-lukiot: Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio. Toimimme yhdeksällä kampuksella Jyväskylässä, Jämsässä ja Lievestuoreella.
Sijainti
Pitkäkatu 18-22
40700 Jyväskylä